UUTISET

Hautuumaalla käytiin oikeutta

10.9.2009 09:01 Turun hovioikeus jalkautui keskiviikkona Lietoon massiivisten turvatoimien ympäröimänä. Hovioikeus tutustui vuoden 2007 lokakuussa Liedossa tapahtuneen rahakuljetusauton ryöstöyrityksen tapahtumapaikkoihin.

Kirkkotie suljettiin liikenteeltä Hyvättyläntien ja Kurkelantien väliseltä osuudelta jo puoli kahden aikaan iltapäivällä. Poliisipartioita oli Liedossa arvioiden mukaan noin 20, lisäksi Liedon keskustan yläpuolella kaarteli helikopteri. Poliisi taisi saada loppuvuoden näkymiskiintiön täyteen yhden iltapäivän aikana.
—Tämä on aika massiivista, kyllä. Vastaavia tilanteita ei tule poliisille juuri koskaan, ei varmaan hovioikeudellekaan, nimettömänä pysytellyt poliisimies kommentoi turvatoimia ja liikenteen rajoittamista.
Varsinaisen katselmuksen hovioikeus suoritti Kesivuoren hautausmaalla oikeuden puheenjohtajan Allan Ahlgrenin johdolla. Kaikki kulkureitit hautuumaalle suljettiin katselmuksen ajaksi  ja Keisvuoren metsissä kierteli lisäksi poliisin koirapartio. Myös yleisön liikkumista rajoitettiin, eikä esimerkiksi mediaa päästetty kuulemaan hovioikeuden istuntoa.
Syynä hurjiin turvatoimiin oli se, että jutun kolme pääsyytettyä, Anders Adal, Antony Batall ja Matti Saren kävivät kaikki vuorotellen Liedossa vastaamassa hovioikeuden kysymyksiin. Turun käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden lopulla kolmikon 7—9 vuoden vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä ryöstöistä ja ampuma-aserikoksista. Miehet istuvat tuomioitaan Saramäen vankilassa, josta heidät kuljetettiin Lietoon Vanhan Tampereentien, Kurkelantien ja Kirkkotien kautta.
Hovioikeus kuuli iltapäivän aikana myös todistajaa. Todistajan henkilöllisyyttä varjeltiin tarkoin, miespuolinen henkilö oli puettu poliisihaalareihin, ja hän oli peittänyt päänsä kommandopipolla ja aurinkolaseilla. Todistajalta kysyttiin muistikuvia esimerkiksi syytettyjen toimista tapahtumayönä sekä tapahtumahetkellä vallinneista olosuhteista.
Hovioikeuden istunto käytiin samanaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi. Keisvuoren hautausmaakatselmuksen jälkeen hovioikeus tutustui Hyvättyläntien ja Liedon S-marketin ympäristöihin ja tapahtumapaikkoihin. Hovioikeus käsittelee harvinaisen laajaa tapausta uudelleen ensi viikolla.
 

-



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.