Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

8.9.2009 10:38 Varsinais-Suomen talousveturiksi Liedosta ei ainakaan vielä ole, mutta jotain Lietokin vetää, nimittäin asukkaita. Kunnan ympäristöpalvelut sai elokuussa valmiiksi tontinluovutusohjelman ensi vuodelle. Talouden epävarmuustekijöistä huolimatta Liedossa uskotaan muuttovirran jatkumiseen.
—Kuluvan vuoden tonttimyynnistä saatavat tulot tulevat olemaan aiempien vuosien tasolla. Viime vuonna kunta nosti tonttimyynnistä 1,8 miljoonan euron myyntivoiton, mutta joukossa oli pari isoa kauppaa Tuulissuo-Avantin teollisuusalueelta. Tänä vuonna arvio on 1,5 miljoonaa euroa, joka sekin on edelleen korkealla tasolla, kaavoitusjohtaja ja vs. tekninen johtaja Markku Niemi kertoo.
Vuoden 2010 talousraamit ovat tiukat. Kunta tekee 3,4 miljoonan euron investoinnit ja maksaa palkankorotukset, muuten budjetissa noudatetaan nollalinjaa. Kunnallistekniikan rakentamiseen on varattu 1,33 miljoonaa euroa, muun infratruktuurin, asfaltointien, katuvalaistuksen ja puistojen hoitoon 550.000 euroa.
Luovutusohjelman tärkeimmät alueet löytyvät Kirkonseudulta, Ilmarisista ja Loukinaisista. Nuolemon Tyllin alueella odottaa rakentajia 10 omakotitalotonttia. Kunta on hankkinut maata Vierunpuiston eteläpuolelta, kunnallistekniikan valmistuttua Mattilan alueella on tontit 20 omakotitalolle.
Ilmaristen Halmelassa kunnallistekniikka on valmistumassa viidelle tontille, ensi vuonna tontteja tehdään kymmenen lisää.
Loukinaisissa kunnan tarkoitus on luovuttaa Metsolan alueelta 20 omakotitonttia vuoden 2010 aikana. Rakennusyhtiö Hartela rakentaa Hakkisia vastapäätä kaikkiaan 31 rivitalo- ja luhtitaloasuntoa. TA-asunnot Oy:n rakennuttamiin taloihin tulee asumisoikeusasuntoja.
Tekninen johtaja jää historiaan
Liedon kunnan tekninen johtaja Pekka Alm on tällä hetkellä virkavapaalla. Turkulainen Alm on koeajalla Naantalin kaupungilla. Vs. tekniselle johtajalle "tuplapesti" sopii hyvin.
—Hallintosääntöä tultaneen uudistamaan jatkossa niin, ettei kunnassa olisi enää erikseen teknistä johtajaa ja kaavoitusjohtajaa. Tekninen toimi ja ympäristötoimi yhdistettäneen tulevaisuudessa, Markku Niemi kertoo.
Kun yksi mies johtaa sekä kaavoitusta että teknistä toimea, on käytettävissä oleva valta varsin suuri. Aikooko Lieto toteuttaa jatkossa kahden kunnanjohtajan taktiikkaa?
—Ei missään nimessä, älä tuollaista ainakaan lehteen laita! Päin vastoin, valtaa pyritään nimenomaan jakamaan, ei keskittämään. Tällaisina aikoina pitää kuitenkin pystyä toimimaan tehokkaasti, yhtään potentiaalista mahdollisuutta ei ole varaa hukata, Niemi painottaa.
Lähivuosien suuret investoinnit liittyvät kasvavan kunnan tarpeisiin. Tapulikujan erityiskoulun kohtaloa ei ole vieläkään ratkaistu. Vaihtoehtoja on pöydällä useita. Kokonaan uuden koulun rakentaminen Manttaalille, nykyisen koulun peruskorjaus ja laajentaminen, ja ties mitä muuta.
Littoisissa Palomäen päiväkodin peruskorjaus jatkuu vielä ensi vuonna. Kaikkiaan 654.000 euron kustannuksista jää kunnan maksettavaksi valtio-osuuden jälkeen reilut 346.000 euroa.
Lieto vaikuttaa edelleen houkuttelevan asukkaita, erityisesti omakotirakentajia. Tuulissuo-Avantin teollisuusalueen sijainti ja liikenneyhteydet on jo moneen kertaan todettu toimiviksi. Miten tässä nyt näin on käynyt?
—Asiat ovat loksahdelleet kohdilleen hyvin, jopa oikein hienosti, Niemi myhäilee.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.