UUTISET

Täysi-ikäiset pois Ruskon nuorisotaloilta

8.9.2009 10:35 Täysi-ikäiset ruskolais- ja vahtolaisnuoret eivät enää pääse entiseen tapaan nuorisotaloille. Jatkossa 18 vuotta täyttäneet nuoret voivat käydä keskustelemassa nuoriso-ohjaajien kanssa keskiviikkoiltaisin.

Näin päätti Ruskon kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta elokuun kokouksessaan nuorisotyöntekijöiden ja palvelujohtajan Juha Rinta-Joupin yhdessä laatiman ehdotuksen perusteella.
Rajauksella halutaan turvata nuoremmille nuorisotalon asiakkaiden rauha ja lisätä heidän turvallisuudentunnettaan.
—Mikäli nuorisotaloille halutaan nuorempia kävijöitä, on täysi-ikäisten jo aika etsiä uudet paikat kokoontumisille, sillä selvästi osa 13-vuotiaista arastelee vanhempia kävijöitä. Lisäksi täysi-ikäiset tuovat helposti myös alaikäisille nuorille tupakkaa, nuuskaa tai alkoholijuomia, ehdotuksessa perustellaan.

Uudet aukioloajat voimassa


Nuorisotalojen aukioloajat muuttuivat koulujen alettua. Muutoksen myötä Ruskon ja Vahdon nuorisotalot ovat auki yhtäaikaa vain tiistaisin. Perjantaisin aukioloja vuorotellaan, jolloin Ruskon nuorisotalo on auki parillisten viikkojen perjantaisin ja samalla aukioloaikaa pidennetään kello 22 saakka. Vahdon nuorisotalo pidetään auki parittomien viikkojen perjantaisin kello 16—20.
—Perjantai-iltaisin paikalla on myös seurakunnan työntekijä, jolloin meitä on kolme aikuista, kiittelee nuorisotyöntekijä Iita Makkonen.
Alakoulujen 3.—6.-luokkalaisille tarkoitettujen Pikkunuokkareiden toimintaa järjestetään jatkossa Vahdolla keskiviikkoisin 14—16 ja torstaisin 13—16 Ruskolla.
Nuoriso-ohjaajat työskentelevät nuorisotaloilla jatkossa työparina, mikäli mahdollista. Parityöskentelyn myötä ohjaajat pystyvät paremmin takaamaan rauhallisemman ympäristön sekä keskittymään nuorten ohjaamiseen. Muutosta perustellaan myös työturvallisuudella ja erityisnuorten vaatimalla huomiolla sekä laajenevilla ongelmilla.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.