Liisa Veijalaisen ympyrä sulkeutuu Seuraava rasti: Lieto

27.8.2009 14:19 Liedon raitilla on viime aikoina tehty havaintoja tutusta hahmosta: Liisa Veijalainen on palannut Lietoon. Veijalainen on monien muistissa 70—80 -lukujen huippusuunnistaja, maailmanmestari ja vahva vaikuttaja suunnistusseura MS Parmassa. Loukinaislaisille hän saattaa olla takavuosien tuttu naapurista, vaikka hynttyyt ovatkin jo tovin jos toisenkin sijainneet Turussa.

"Siviilissä" hän on kuitenkin tehnyt pitkään uraa oppilaanohjauksen parissa. llmaristen koulun oppilaanohjaajana tänä syksynä aloittanut Veijalainen, 58, on palannut ammatillisesti juurilleen.
—Aloitin oppilaanohjaajana juuri Liedossa. Työskentelin psykologiksi valmistuttuani suunnistushommien ohessa kymmenisen vuotta luontaistuotefirmassa myynti- ja markkinointitehtävissä, kun puhelin soi. Silloisen Liedon-Tarvasjoen yläasteen rehtori kysyi, että tulisinko töihin, Veijalainen naurahtaa.
Lukukauden kestänyt pesti osoittautui mieluisaksi. Sitä seurasi 16 vuotta oppilaanohjausta Ruskolla Maunun koululla. Kasvavan kunnan vilkkaalla yläasteella riitti menoa ja meininkiä. 
—Ilmaristen koululla on sen verran vähemmän oppilaita, että jäänee enemmän aikaa keksiä kaikenlaista kivaa, Veijalainen innostuu.

Aikansa kutakin

Siirtymä Lietoon osuu Veijalaisella samaan saumaan toisen muutoksen kanssa. Hän oli aktiiviuransa jälkeen kauan MS Parman henkisen valmennuksen asiantuntija, naisten joukkueen manageri, johtokunnan ja valiokuntien jäsen. Reissasipa Veijalainen myös MM-joukkueiden mukana maailmalla henkisenä valmentajana ja "yleisnaismöttösenä". Viime vuonna hän päätti hellittää tahtia hieman.
—Laskeskelin, että olen ollut tavalla tai toisella mukana suunnistushommissa jo 46 vuotta kilpailemassa, järjestämässä kisoja tai huoltamassa joukkueita. Päivätyöni sisältää niin paljon organisointia, että ei sen päälle enää jaksa kiertää leireillä ja kisoissa kovin usein. Satarasteissa ja talkootöissä aion olla aktiivisesti edelleen mukana, Veijalainen tuumii.
Veijalainen itse luonnehtii, että "leireillä ja kisamatkoilla mennään sillä porukalla, joka on mukana". Sellainen johtopäätös voitaneen silti vetää, että psykologin koulutuksella varustetun ex-huippusuunnistajan jääminen pois kisamatkoilta lienee kuitenkin menetyksen puolella parmalaisille ja nykyhuipuille. Vuosikymmenien rautaista kokemusta lajista, tuota hiljaista tietoa, kun ei voi mistään ostaa.
Veijalainen oli ensimmäinen henkilökohtaisen MM-kullan Suomeen tuonut suunnistaja vuonna 1976. Jo vuonna 1972 hän oli mukana kultaa voittaneessa naisten joukkueessa. Tuolloin naisten suunnistusta ei osattu arvostaa, vaikka miesten puolella sama onnistui Kari Salliselta vasta vuonna 1985.
Muutos on ollut nopeaa, ja viime vuosien naissuunnistajien menestys on entisestään kasvattanut lajin huomioarvoa ja arvostusta — vaikkei se olympialaji olekaan. Harrastajamäärien ja -kansallisuuksien puolesta se ansaitsisi sitä kenties ollakin.
—Siinä on puolensa ja puolensa. Olympialaiset tosin toisivat mukanaan kaupallisuutta ja houkutusta dopingiin. Lisäksi isoissa kaupungeissa pidettävät kisat tietäisivät kunnollisten maastojen löytymistä hyvin kaukaa stadionilta, hän muotoilee.
Veijalaista itseään ei ole jätetty arvostuksetta. Vuonna 2006 hän ja kollegansa Outi Borgenström pokkasivat molemmat Pro Urheilu -tunnustuspalkinnot, arvoltaan 20.000 euroa. Samana vuonna palkittujen joukosta löytyi muun muassa Marja-Liisa Kirvesniemi, edellisiltä vuosilta voi nostaa nimiä kuten Pertti Karppinen, Helena Takalo ja Lasse Virén.
—Se tuntui todella hienolta ja liikuttaa minua vieläkin, suomalaisen suunnistuksen ladunavaaja tunnustaa.
 

- Elina Valkonen