Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

25.8.2009 12:53 —Mitä pullasudilla saakaan aikaan, myhäilee Nautelankosken museon johtaja Leena Viskari.
Nautelankoskella kesän mittaan esiin rapsuteltu vanha myllärin saunanpohja on nyt paljastunut kokonaisuudessaan.
—Se oli täysin hautautuneena maahan. Ajan mittaan päälle oli kasautunut maata, joka kasvoi heinikkoa. Aloitimme niittämällä.
Maakerrosten alta kärsivällisellä työllä paljastunut vanha sauna on dokumentoitu huolella valokuvin ja rakennuskonservaattori Piritta Ernvallin laatimin piirroksin.
—Tuossa on ollut pönttökiuas, ja muurinpata sijaitsi tässä. Tulisijasta löytyi paljon nauloja, mikä viittaa siinä poltetun puun olleen naulaista lautaa.
—Minusta tämä on kaunista. Ajatus siitä, että noin sata vuotta sitten saunan muuranneen muurarin työjälki on säilynyt tallessa maan alla, on hyvin kaunis.
Saunan nurkkakivet ovat hieman siirtyneet ja laattapohja murtunut, mutta niiden varaan voi yhä rakentaa. Syyskuun aikana paikalle nousee Pahkamäen koulunmäeltä siirretty hirsisauna.
—Seuraavan parin viikon ajan valmistelemme pohjaa paikalle siirrettävää hirsirakennusta varten. Säilytämme löytyneestä pohjasta niin paljon kuin mahdollista, lisäämme toki tarvittavaa tukea, Viskari kertoo.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.