Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

20.8.2009 11:00 Tiistai-iltapäivän ukkoskuuro teki Liedossa monenlaista kiusaa. Puoli viiden maissa rankkasateeksi yltynyt ukkoskuuro työllisti myös palokuntaa.
—Äidin asunnon pihassa Kärpijoentiellä seissyt sademittari näytti 70 millin lukemia. Piha täyttyi vedestä, ja kivijalkaa pitkin vesi nousi 20—30 senttimetriä, kertoo Liedossa käymässä ollut Ville Kossila.
Paikalle hälytetty palokunta löysi lopulta vettä vetävän ojan ja pumppasi parketille nousseen veden sinne. Vahinkoja ei vielä keskiviikkona oltu ehditty tutkia.
Samaan aikaan Liedon VPK oli työn touhussa Hämeentien ja Kirkkotien risteyksessä. Pölykapselin tukkima sadevesiviemäri ei vetänyt, ja Hämeentielle kehkeytyi useamman vesikuution järvi. Vesi nousi paikoitelleen autojen konepeltien tasalle asti. Vastaavia tukkeumia nähtiin muun muassa Nuolemontien ja Kisakalliontien risteyksessä.
Moni hiekkatie, esimerkiksi vesitornille johtava Piispalantie, oli tiistaina käytännössä poikki.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.