UUTISET

Vanhalinnan tonttikauppa pysähdyksissä

18.8.2009 14:05 Turun Yliopistosäätiön Vanhalinnaan kaavoittamat 17 tonttia ovat edelleen myymättä. Toukokuussa tarjouskilpailuun tulleet tontit ovat herättäneet ihmisissä kiinnostusta, mutta toistaiseksi kauppoja ei ole tehty.

—Suoraan sanottuna heikko kysyntä on ollut yllätys. Tarjouskilpailu todettiin kesän aikana huonoksi ratkaisuksi, ja juhannuksesta alkaen tonteilla onkin ollut kiinteät hinnat. Alkukesästä tarjouksia kyllä tuli, mutta niiden määrä ja laatu eivät vastanneet säätiön odotuksia. Kesäaika on tietysti muutenkin hiljaisempaa, sanoo Turun Yliopistosäätiön asiamies Pekka Kanervisto.
Vanhalinnaan, Hämeen Härkätien ja Hämeentien väliin kaavoitetut tontit ovat korkeatasoisia, hieman lietolaista keskiarvotonttia pienempiä. Asuinalue on nyt kunnallistekniikaltaan valmis, vain talot puuttuvat.
—Mitään ei kuitenkaan ole menetetty, eikä säätiö aio ryhtyä alennusmyynteihin. Monen vuoden kaavoitusprojekti valmistui harmillisesti juuri taantuman syvimpään aikaan, nousukaudella myyntivauhti olisi varmasti ollut toinen, Kanervisto pohtii.
Säätiö miettii mahdollisia jatkotoimenpiteitä vielä elokuun aikana. Halpoja arvotontteja kyttääville Kanervistolla on surullisia uutisia.
—Vakavaraisella Yliopistosäätiöllä ei ole kiire mihinkään. Maa-alueet ovat osa säätiön omaisuutta, jonka arvoa ei ole tarkoitus alentaa pikamyynneillä. Joskus parhaan tuoton saa odottamalla kärsivällisesti.
Vanhalinnan tonttitarjonnasta saa lisätietoa säätiön internet-sivuilta sekä paikan päältä Hämeen Härkätien alkupäästä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.