UUTISET

Seniorien kymmenottelussa kisataan leikkimielellä

13.8.2009 09:30 Sateinen sää verotti Seniori 10 -liikuntatapahtuman osanottajajoukkoa. Ikäihmisten leikkimielisessä kymmenottelussa oli paikalla noin neljännes kahden edellisen vuoden osanottajamäärästä, vaikka Lietohalliin sateen vuoksi siirretty tapahtuma ei sateesta ollut milläänsäkään.

Kun pelataan sulkapalloa kärpäslätkällä, ammutaan ritsoilla tai kisataan pyykkipoikien ripustuksesta, ei mörreimmänkään osallistujan ilme voi järin vakavana pysyä.
Vaikka hyväntuulenliikunta kisaksi onkin puettu, suorituskyky ei ole oleellista.
—Suorituksissa tuurilla on sormensa pelissä, mutta kunnolla ei ole osaa eikä arpaa, Liedon kunnan erityisliikunnanohjaaja Kati Lönnqvist ja liikuntasihteeri Mika Närvi muotoilevat.

Pillerit vähemmälle liikunnalla

Keilauspisteestä tavoitettu Jorma Kreula osallistui leikkimieliseen kymmenotteluun jo kolmatta kertaa. Entinen piirimestaruustason kilpaurheilijalle liikunta on edelleen elämäntapa.
—Sauvakävelyä ja talvella kuntosaliharjoittelua Ikäihmisten ryhmässä, Kreula kertoo liikuntatottumuksistaan.
—Kaikkien pitäisi liikkua kykyjensä mukaan. Silloin jäävät pillerit vähemmälle.
Lennokinheittokisaan osallistunut Maija Varjonen käy kahdesti viikossa jumppaamassa.
— Mitä enemmän ihminen liikkuu, sitä paremmassa kunnossa jalat pysyvät. Liikunta auttaa myös kaikkiin tasapainojuttuihin. Kun tulee talvi ja liukkaat, se on tarpeen. Painokin on laskenut pari kiloa.

Kiikkustuolin imu on kova

Kunnan järjestämillä ikäihmisten liikuntatapahtumilla halutaan vetää ihmisten ilmoille ja liikkumaan varsinkin ne, joita kodin neljä seinää houkuttavat kovasti.
—Meillä on ehkä satakunta ikäihmistä, jotka osallistuvat aktiivisesti viikottaisiin ryhmiin ja tällaisiin tapahtumiin. Haluaisimme löytää ne loput ja innostaa heitä osallistumaan ohjattuihin ryhmiin, kertoo Lönnqvist.
Tehtävä ei ole helppo. Vaikka liikunnan yhteys toimintakykyyn on selvääkin selvempi, kiikkustuolin imu on monille kovempi.
—Paljon jää porukkaa kotiin. Jotkut kokevat hankalaksi Lietohallille tulemisen tuon pahan nousun vuoksi. Viime vuonna järjestimme kyydin, mutta ei se oikein tehonnut, Lönnqvist huokaa aidon harmistuneena.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.