Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

6.8.2009 10:03 Maarian Mahti osoitti olevansa veteraanisuunnistuksen huippua Pohjoismaissa voittamalla sarjan H60 ylivoimaisesti 43-viestissä Linköpingissä. Seuran panosta täydensivät naiset ottamalla pronssiset mitalit D55-sarjassa.
Kolmella miesten joukkueella 5-osuuksisessa viestissä matkassa ollut Mahti onnistui joukkue- ja juoksujärjestysvalinnoissaan. Juhani Jokinen avaajana sai antaa ikätasoitusta nuoremmilleen, mutta hoiti rutiinilla vaativan tehtävän tarkalla suunnistuksella. Pieni kaarros viimeiselle rastille päästi kärjen 35 sekunnin karkumatkalle ja sijoitus vaihdossa oli seitsemän.
Veijo Nurmi teki tasaisen varman suorituksen, mutta sateen jäljiltä raskaassa maastossa jalka alkoi painaa ja yksi virhe vei myös aikaa. 5,5 minuutin päässä kärjestä sijalta kaksitoista takaa-ajoon päässyt Raimo Karsikas naputteli alusta saakka kärkiväliaikoja, ja viimeisen rastin pyörähdyksestä huolimatta Mahti nousi jo neljänneksi kolme minuutin päähän piikistä.
Kärjen pummatessa Kari Venho saavutti sen neljännellä osuudella, ja ankkuri Jari Jaakola pääsi liikkeelle kakkosena Suomusjärven Risto Nuuroksen perään. Kovakuntoisella Jaakkolalla suunnistus kulki nappiin ja muut jäivät heti kauas taakse. Maalissa eroa seuraavina olleisiin Suomusjärveen ja Angelniemeen oli peräti kaksitoista minuuttia.
Mahti II oli 16:s, MS Parma II 29:s ja MaMa III 42:s. Sarjassa kymmenen ensimmäistä joukkuetta olivat Suomesta.
Naisten pronssijoukkueessa suunnistivat Kirsti Moilanen, Maj-Britt Westerén ja Tea Eisanen. MS Parma oli seitsemäs ja loukkaantumisesta kärsinyt MaMa II kahdeksas.
- Jarmo Jokila
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.