Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

4.8.2009 09:42 Heinäkuun aikana Vierunpuiston alueella on liikkunut tuhopolttaja. Pyromaani on tähän mennessä sytytellyt lehti- ja pahviroskiksia, mutta viime viikolla tulipalo aiheutti todellisen vaaratilanteen. Juhaninkujalla poltettiin omakotitalon pihasta varastorakennus, vain muutaman metrin päässä asuintalosta. Kaksi kertaa tuhopoltto on jäänyt yritykseksi.
Vierunpuiston asukasyhdistyksen mitta on täynnä.
—Aloitimme tuon varastopalon jälkeen yöpartioinnin. Tällä hetkellä mukana on kymmenkunta Vierunpuiston asukasta. Lisäväkeä kaivataan, jotta taakka ei ole vain ydinporukan kannettavana, kertoo Vierunpuiston asukasyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Mäkinen.
Pareittain partioivilla asukkailla ei tietenkään ole oikeuksia voimankäyttöön tai kulkijoiden pidättämiseen. Jos jotain epäilyttävää havaitaan, ensimmäinen toimi on hätänumeroon soittaminen.
—Tarkkailua, tuntomerkkien keräämistä ja mahdollisten tulipalon alkujen sammuttamista, kuvaa Mäkinen partioiden ydintehtäviä.
Partiointia jatketaan, kunnes syyllinen saadaan kiinni.
—Roskispalot voisivat vielä ollakin nuorisoporukoiden tekemisiä, mutta kun autokatoksia ja piharakennuksia alkaa palaa, niin kyllä se tuhopolttajalta haiskahtaa. Yöunet ovat menneet monelta, kun ei voi tulipalon pelossa rauhoittua, Mäkinen miettii.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.