EU-virkamies vaihtoi papinkaapuun

23.7.2009 11:42 Ei ole yksinkertaista kuvailla Maarian seurakunnan tuoretta nuorisopappia Johannes Alarantaa. Me suomalaisethan lokeroimme ihmisiä mielellämme, mutta Alarantaan harvat valmiit määritelmät sopivat.

Ulkoisesti ensitöikseen rokkarin mieleen tuova mies kantaa nahkarannekkeita, lierihattua ja paljon koruja. Hän ei silti soita kuin kitaraa säestysmielessä. Toistaiseksi.
—Otettiin vaimon kanssa kisa, kumpi oppii nopeammin. Voitin. Mulla meni sointujen opetteluun neljä viikkoa, Alaranta kertoo.
Ensi kesään mennessä voisi kuulemma opetella soittamaan ihan kunnolla.
Nopea ja tehokas ovatkin ehkä sanat, jotka kiteyttävät Alarantaa ja hänen elämäntarinaansa parhaiten.
Kolmekymmenvuotias pastori valmistui pari vuotta sitten teologian maisteriksi. Hän on nyt ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan — pappina.
Sitä ennen hän ehti lukea itsensä hallintotieteiden maisteriksi, aloittaa oikeustieteen väitöskirjaa, työskennellä presidentti Martti Ahtisaaren toimistossa, luoda seitsemän vuoden ajan uraa EU:ssa Paavo Väyrysen ja Ari Vatasen avustajana sekä liberaaliryhmän virkamiehenä, toimia myyntijohtajana tietotekniikkafirmassa, mennä naimisiin ja saada kaksi lasta, toimia vapaaehtoisena meripelastajana, harrastaa thainyrkkeilyä, valmistua teologiksi ja saada pappisvihkimyksen.
Opiskeluun tästä ajasta kului neljä vuotta ja niistäkin puolet työn ohessa.
—Olen aina ollut nopea liikkeissäni. Hättäinen, mutta ahkera, hän kuittaa ihmettelyt ajan riittämisestä. 
Lyhyistä opiskeluajoista hän kiittelee lapsuudessa Merijärvellä opittua lukurutiinia.
—Luin paljon ja kaikkea. Saatoin mennä yhdeksältä sänkyyn, mutta lukea yhteen yöllä. 
Rutiinia kysytään edelleen, sillä nyt tekeillä on teologian väitöskirja ja kirkon vaitiolovelvollisuussäännösten uusiminen.

Huipulta huipulle

Alarannan elämään tuntuu mahtuvan useamman kolmekymppisen elämä. Hän on saanut paljon varhain. Mainetta ja mammonaa, jota nykyään tavoitellaan. Ja jos hyppysiin saadaan, ei siitä hevillä päästetä irti. Alarannasta hänen onnensa alkoi juuri luopumalla.
—Kun lähdin Eurooppaan, olin kauhean nuori, 21-vuotias.  Minulla oli sellainen ajatus, että nyt äkkiä hieno ura, talo ja auto. Sitten kun minulla oli ne, huomasin ajattelevani, että mitä minä näillä teen.
—Ei omaisuudella ole mitään merkitystä. Se ei tee onnelliseksi. Vain lähipiirillä ja sillä, että on heidän kanssaan, on merkitystä. Lapsetkin ovat pieniä niin vähän aikaa. Meidän perhe on nyt onnellisempi kuin aiemmin, Alaranta lausuu.  
Naistenlehtikielellä Alaranta on seestynyt. Hän ehtii nyt olla kotona iltaisin, kun ei tarvitse edustaa ja matkustella. Vauhtisokeuden viimeisetkin rippeet ovat hyvää tahtia karisemassa. Alaranta naureskelee olevansa keski-ikäinen nuorisopastori, joka arveli olevansa liian vanha virkaansa. Vasta virassa hän tajusi kollegoidensa yleensä aloittelevan työuraansa hänen iässään.
—Ajattelin etukäteen, että mitä tästä tulee, miten osaan olla nuorten kanssa. Se oli turhaa, täällä on aivan upeata porukkaa, kehuu juuri rippileiriltä palannut pastori.

EU-kriitikko on väärässä

Brysseliin Alaranta kertoo lähteneensä peruspositiivisella asenteella. Hän oli hyvin tietoinen siitä, mitä politiikan teko pitää sisällään. Siitä oli pitänyt huolen isä, rovasti ja ex-kansanedustaja Juhani Alaranta.
—Mitä kauemmin siellä olin, sitä EU-kriittisemmäksi muutuin. EU:n koneisto on paisunut niin suureksi, että ei kukaan tiedä edes virkamiehien tarkkaa määrää. Systeemi on kuin entinen Neuvostoliitto.
—Suomessa EU on yhä jonkinlainen pyhä lehmä. Jos on EU-kriittinen, on väärässä, Alaranta tykittää.
Alarannasta Suomi on edelleen melkoinen mallioppilas moneen muuhun EU-maahan verrattuna. Yhtään ei huijata, vaikka kaikki muut tekisivät niin.
—Suomessa maatalouden tukitarkastajat vaikuttavat nauttivan, jos saavat maajussin narautettua jostain vähäisestäkin. Portugalissa tilallisille soitellaan, että laita nyt ne ylimääräiset kantturat piiloon, tarkastaja tulee, hän virnistää.
Kaikesta huolimatta hyväpalkkaisesta virasta lähtö hirvitti, eikä papiksi ryhtyminen ollut mikään pikainen päätös. 
Paikan teologiseen tiedekuntaan Alaranta sai vuosi Brysseliin lähtönsä jälkeen. Sen hän hankki, kun huomasi, että työtehtävissä olisi hyötyä teologian tiedoista. Paikka jäi hautumaan monestakin syystä. Pientä jarrua painoi myös sanonta, että papin vanhimmasta pojasta tulee aina pappi.
—Sanoin aina, että ei varmasti tule, Alaranta nauraa.
Alarannan mukaan heidän oli joka tapauksessa aina tarkoitus palata Suomeen.
—Vaimo on kanttori, eikä hänelle olisi ollut töitä. Suomi on hieno maa. Sitä ei ymmärrä, ennen kuin asuu pitkään ulkomailla. Täällä asiat toimivat ja ihmisiin voi luottaa.
—Viihdyn hommassa oikein hyvin. Ajattelin katsoa, mitä vastaan tulee ja olla ihan sellainen kuin olen, oma hölmö itseni.
 

- Elina Valkonen