Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

16.7.2009 07:32 Nautelankosken museon pihapiirissä hyörii kesäisenä tiistaina runsaasti ihmisiä. Mitä täällä oikein tapahtuu, museonjohtaja Leena Viskari?
—Meillä on menossa hirveän kiva ja vilkas kesä. Tontilla on toimessaan yliopisto-opiskelijoita ja kunnan nuoria sekä vanhempia työntekijöitä. Lisäksi valmistelemme vanhan hirsisaunan siirtoa sopivammalle paikalle joen rantaan, vastikään 50 vuotta täyttänyt Viskari kertoo.
Nautelankosken rannalla, Vintalantien puolella jokea ovat menossa vanhan saunan jäänteiden arkeologiset tutkimukset. Viskarin apuna kaivauksilla häärii kaksi arkeologian opiskelijaa Turun yliopistosta.
—Onneksi saimme kaivauksiin kesäavuksi opiskelijoita. Arkeologiset kaivaukset ovat kalliita, ja työharjoittelusta on opiskelijoillekin paljon hyötyä. Kaivauspaikalla on aikoinaan seissyt myllärin sauna, joka purettiin pois 1970-luvulla. Jos kaivauksia ei tehtäisi nyt, tieto saunasta olisi kohta kadotettu.
Syntymäpäiväänsä liittyneet muistamiset Viskari toivoi ohjattavan Nautelankoskelle, kaivausten rahoittamiseen. Kertyneillä varoilla on tarkoitus hankkia kaivauksiin liittyvää kalustoa.
—Pyrimme siihen, että kaivaukset voitaisiin edes aloittaa omalla kalustolla, ettemme olisi pelkästään lainavälineiden varassa. Suuri kiitos kaikille lahjoittajille, museonjohtaja kiittelee.
Vanhalle paikalle vanha sauna
Saunanpohjan arkeologiset kaivaukset alkoivat viime viikolla, ja jatkuvat elokuun puoleenväliin. Sen jälkeen paikalle siirretään Pahkamäen koulunmäeltä vuosia sitten pelastettu hirsisauna.
—Tässä saunassa on tehty muutakin kuin saunottu. Aikoinaan saunan muuripadassa keitettiin viikon aikana koululaisille ruokaa, ja viikonlopun aikana opettaja pesi saunassa itsensä ja pyykkinsä. Syksyaikaan saunassa keitettiin saippuaa ja värjättiin lankoja, Leena Viskari selostaa.
Hirsisaunan kimpussa häärii turkulainen rakennuskonservaattori Piritta Ernvall, jo toista kesää putkeen. Viime kesänä Ernvall teki saunalle kuntokartoituksen ja kattavan dokumentoinnin.
—Nyt on menossa hirsien numerointi, ja kohta saunaa aletaan purkaa. Elokuussa sauna pystytetään uudelle paikalle joen toiselle puolen, Ernvall kertoo.
Osa hirsistä uusittiin jo silloin, kun sauna siirrettiin Nautelan pihapiiriin Pahkamäestä. Nytkään ei siirrosta selvitä entisellä puutavaralla, vaan reilusta kuudestakymmenestä hirrestä vaihtoon menee puolen tusinaa.
—Tänä kesänä saadaan sauna siirrettyä, mutta pelkkä kehikkohan se vasta on. Suuren muuripadan, kiukaan, ovien ja ikkunoiden haaliminen tulee viemään aikaa. Toivommekin kiinnostuneilta ihmisiltä lahjoituksia tai vapaaehtoistyötä, jotta saunaan saataisiin sen arvolle sopivia täydennyksiä. Esimerkiksi tiiliä tai vanhoja ikkunalaseja toivotaan lahjoituksina, Leena Viskari vetoaa.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.