UUTISET

Myykö Lieto Meriliedon?

9.7.2009 13:31 Liedon kaavoituslautakunta jalkautui pitämään kokoustaan Kemiönsaaren Sandössä sijaitsevaan Merilietoon 9. kesäkuuta. Samalla lautakunta piti alueella katselmuksen.

Kunta osti Meriliedon 1970-luvulla. Tilan kokonaispinta-ala on noin 18 hehtaaria. Rantaviivaa on 800 metriä. Matkaa Liedon keskustasta on vajaat 70 kilometriä.
Kunnat ovat olleet ahkeria ostamaan virkistysalueita, sillä Meriliedon naapurissa on Meri-Marttila, Marttilan kunnan omistama virkistysalue.
Liedossa on aika ajoin herätelty ajatusta, että Merilieto myytäisiin. Voimassa olevassa ranta-asemakaavassa on osoitettu kaksi yhteisrantaista loma-asutuksen korttelia. Kaava mahdollistaa yhteensä 25:n keskikokoisen mökin rakentamisen. Mökkejä ei kuitenkaan ole rakennettu. 
Myös kaavoituslautakunta pähkäili alueen myyntiä. Mikäli Lieto haluaa myydä ja mikäli halutaan saada mahdollisimman hyvä hinta, pitäisi asemakaavaa muuttaa niin, että se mahdollistaisi omarantaiset loma-asunnot.
Mahdollinen esitys ranta-asemakaavan muutoksesta valmistellaan syksyn kuluessa.
—Alueen kaavanmuutoksesta ja mahdollisesta alueesta luopumisesta neuvotellaan jo tässä vaiheessa nuoriso- ja vapaa-aikatoimen edustajien kanssa. Neuvottelussa otetaan esiin muiden muassa se, olisiko sillä, että osa myyntitulosta ohjattaisiin Littoistenjärven ranta-alueiden kehittämiseen, saavutettavissa paljon laajemmat kuntalaisjoukot tavoittavaa virkistystoimintaa, kertoo lautakunnan pöytäkirja.

Meriliedossa on hiljaista

Meriliedon virkistysalue oli kovin hiljainen viime tiistaina. Paikalla ei ollut ensimmäistäkään ihmistä. Asuntovaunuja sen sijaan oli useita. Kaikkiaan Meriliedossa on 40 asuntovaunupaikkaa.
Liedon kunnan internetsivujen mukaan Meriliedossa on mahdollisuus uimiseen, saunomiseen tai pidempään oleskeluun. Alueella on muiden muassa 1970-luvulla rakennettu huoltorakennus, kaksi saunaa sekä käymälät. Huoltorakennuksen seinällä olevan hinnaston mukaan isomman saunan vuokra on viisi euroa, pienemmän saunan vuokra on kaksi euroa. Hinnasto on päivätty vuonna 2004. Samaisella ilmoitustaululla on tiedote veden laadun tutkimuksesta vuonna 2007.
Talousrakennuksen seinällä oleva Meriliedon järjestyssäännöt -taulu onkin jo parhaat päivänsä nähnyt.
Merilieto vaikuttaa hieman unohdetulta ja nukkavierulta. Väistämättä mieleen nousee kysymys, tietävätkö lietolaiset omistavansa virkistysalueen meren rannalla. Sääli, jos eivät tiedä, sillä laiturilta avautuu saaristolaismaisema sille, joka sellaista kaipaa. Näkymä länteen, ilta-auringon suuntaan, on kuuleman mukaan silmiä hivelevä.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.