UUTISET

Englannin ja Ukrainan naiset harjoittelevat Liedon keskuskentällä

25.6.2009 09:12 Liedon kentänhoitajat ovat koko alkukesän hoivanneet Keskuskentän nurmea tavallista suuremmalla tarkkuudella. Liedon kenttä on vuokrattu UEFA:n ja Suomen Palloliiton käyttöön kokonaisuudessaan 18. elokuuta alkaen aina syyskuun 3. päivään saakka.

—Liedon kenttä toimii naisten jalkapallon EM-turnauksen yhtenä virallisena harjoituskenttänä. Tänne tulevat Ukrainan ja Englannin joukkueet sekä myöhemmin vielä yksi puolivälieräjoukkue, kertoo liikuntasihteeri Mika Närvi.
Sinä aikana, kun kenttä on varattu EM-kisatarkoitukseen, muilla ei ole sinne asiaa. Esimerkiksi koululiikunta ohjataan muualle. Jossain määrin käyttöä rajoitetaan jo 4. elokuuta alkaen.
Kenttä tulee olemaan vartioitu ympärivuorokautisesti. Osa joukkueiden harjoituksista on suljettuja, osaa pääsevät yleisö ja media seuraamaan.
Mika Närvi uskoo, että varsinkin Englannin harjoituksissa tulee olemaan kuvausryhmiä ja toimittajia paikalla runsaasti.
Turnauksen alkulohkon ja puolivälierien otteluita pelataan Turussa, jonne joukkueet ilmeisesti majoittuvat. Palloliitto halusi harjoittelukenttiä myös rauhallisemmilta seuduilta. Paikat löydettiin Liedosta ja Naantalista.

Kenttä jo nyt yksi parhaista

Kentänhoitajat Jaakko Taneli ja Tapio Torvinen kastelivat eilen nurmea, joka muutamaa koloa lukuunottamatta on oivassa kunnossa. Palloliiton tarkastajat noteerasivat kentän viime käynnillään maan viiden parhaan joukkoon.
Lietoon saadaan UEFA:lta ja Palloliitolta tietotaitoa nimenomaan pelialustan hoitamiseen.
—Nurmi leikataan kolmesti viikossa, ja välipäivinä sitä kastellaan tarvittaessa. Heinäkuun alussa alamme laskea nurmen pintaa lähemmäksi kilpailusääntöjen edellyttämää pituutta. Elokuun alkuun mennessä nurmen pituus on vaadittavat 24 millimetriä, kertoi Jaakko Taneli.
Kunta on liisannut pystyleikkurin, jolla nurmi ajetaan. Näin saadaan UEFA:n vaatima pintakuviointi syntymään.
Liikuntasihteeri Närvi sanoo, että osa kustannuksista tulee kunnan maksettavaksi, mutta samalla saadaan paitsi PR-hyötyä Lietoon, myös korvaamatonta ammattiosaamista, jota voidaan hyödyntää kenttien hoidossa tulevaisuudessakin.

 

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.