UUTISET

Kun vahinko sattuu, tarvitaan nopeasti apua

23.6.2009 08:14 Tuttu kuva televisiouutisista. Salmonellarehun saastuttama kanala pitää siivota ja desinfioida. Uutiskuvassa suojavaatteisiin pukeutunut mies tekee työtään. Kuvassa tiivistyy myös yksi Liedon Tuulissuolla toimivan Senno Group Oy:n työtehtävistä. Kun vahinko sattuu, jonkun pitää se puhdistaa.

—Teemme kaikkea, mitä normaali siivooja ei tee, kertoo Pasi Frid Senno Groupista.
—Teemme JVT:tä eli jälkivahinkotorjuntaa. Kun hätä tulee, kysytään, minne voi soittaa. Vastaus on, että meille voi soittaa.
Yhtiö puhdistaa esimerkiksi taloja tulipalojen jäljiltä. Yhtiö myös varastoi ja puhdistaa tulipaloissa olleen irtaimiston.
—Tulipalon jälkeen järkyttynyt asukas saattaa sanoa, että viekää kaikki irtain pois ja tuhotkaa se.
—Kun muutama päivä on kulunut, huomataan, että mukana on korvaamattomia tavaroita kuten valokuva-albumeja. Meillä ne varastoidaan ja puhdistetaan niin, että asukas voi rauhassa päättää, mitä tavaroita hän haluaa säilyttää.
Senno Groupin työmaata tuntuu loputtomalta, sillä yhtiö puhdistaa graffititöhryjä, aukaisee viemäreitä, puhdistaa ilmanvaihtokanavia, siivoa vesivahinkoja, murtovahinkoja, ilkivaltavahinkoja. Karrikoiden voisi sanoa, että kukaan ei haluaisi olla yhtiön kanssa tekemisissä, mutta jonkunhan on pakko siivota vahingon jäljet.

Juhliin Illuusion kautta

Senno Groupin aputoiminimenä on Astiavuokraamo Illuusio.  Erikoissiivous ja astioiden vuokraaminen tuntuvat olevan aika kaukana toisistaan.
—Jos esimerkiksi koti palaa niin pahasti, että kaikki tuhoutuu, voimme tarjota astioita. Niin perhe pääsee takaisin elämänrytmiin kiinni, Pasi Frid selvittää.
Astiavuokraamo Illuusiolla on varastot Liedossa ja Vantaalla. Liedon toimipistettä vetää Minna Jälkö.
—Meillä on Villeroy & Bochin lautaset ja aterimet sekä ravintolapuolella tunnetut Schott Zwieselin lasit, Jälkö kertoo.
Astioita riittää tuhannen hengen tilaisuuteen saakka. Kun yhtiön asiakkaina on myös yksityishenkilöitä, pienimmän tilaisuuden alarajaa ei ole.
—Meihin otetaan yleensä yhteyttä, kun omasta kaapista ei löydy tarpeeksi astioita.
 

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.