Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

23.6.2009 08:13 Liedon koulutuslautakunta on hyväksynyt Liedon-Tarvasjoen kansalaisopiston ryhmäkoot ensi työkaudeksi.
Kansalaisopisto aloittaa opetusryhmän, mikäli opintopiirin ja kurssin yhteinen ryhmäkoko on vähintään kymmenen ilmoittautunutta ja maksanutta opiskelijaa ryhmää kohti.
Kielten ryhmät, vammaisten ryhmät ja yhtyesoitto aloitetaan, jos opintoryhmässä on seitsemän opiskelijaa.
Rehtori voi perustelluista syistä antaa ryhmälle aloitusluvan myös pienemmillä opiskelijamäärillä.
Opetusryhmä loppuu, mikäli ryhmän opiskelijamäärä on työkauden aikana yhteensä kuusi kertaa tai kolme kertaa peräkkäin alle neljä opiskelijaa.
Opiskelemaan 45 eurolla
Koulutuslautakunta on hyväksynyt kansalaisopiston opintomaksut ensi työkaudeksi.
Kolmen viikkotunnin opiskelu maksaa 45 euroa. Kahden viikkotunnin opiskelu maksaa 40 euroa. Kuvataiteen perusopetus on 120 euroa, mikä sisältää materiaalit.
Musiikin yksilöopetus on 290 euroa 30 minuutilta ja 435 euroa 45 minuutilta. Opetusta on 26 viikkoa.
Lietolaiset ja tarvasjokilaiset työttömät saavat 50 prosentin alennuksen ryhmäopetuksesta.
Veteraanit vapautetaan liikuntapiirien kurssimaksuista.
Kansalaisopisto on asettanut opintomaksujen tulotavoitteeksi 160.000 euroa.
Kansalaisopisto täyttää 40 vuotta
Liedon-Tarvasjoen kansalaisopisto täyttää 40 vuotta syksyllä vuonna 2010. Opisto järjestää merkkivuoden kunniaksi perinteisen ison kevätnäyttelyn.
Opintopiirit kokoontunut 24 kertaa ensi työkauden aikana. Musiikin yksilöopetusta annetaan 26 kertaa. Kuvataiteen perusopetusta 30 kertaa.
Kansalaisopiston kuluvan vuoden talousarviosta on säästösyistä vähennetty 32.000 euroa. Säästö näkyy vasta syksyn toiminnassa. Kansalaisopiston pitää vähentää opetustaan merkittävästi.
Yhden opintotunnin bruttokustannus on noin 36 euroa eli opetusta on vähennettävä noin 850 tuntia.
Opetusta 11.666 tuntia
Liedon-Tarvasjoen kansalaisopiston työkauden 2008—2009 toimintakertomuksen mukaan opetusta annettiin yhteensä 11.666 tuntia.
Kursseittain laskettuna opiskelijoita oli 3.368 henkeä. Erikseen laskettuna opiskelijoita oli 2.388. Opiskelijoista neljä viidestä oli lietolaisia. Joka neljäs opiskelija oli mies.
Oppitunnin nettokustannus Liedolle oli 12,9 euroa tunnilta.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.