Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

18.6.2009 09:33 Maarian ja Paattisten terveysasemat tuskin selviävät kesäsulkemisesta, kun ne jo pannaan kiinni koko loppuvuodeksi.
Paattislainen kaupunginvaltuutettu Sakari Hihnala (kesk.) teki maanantaina valtuuston kokouksessa muutosesityksen, mutta hän hävisi äänestyksen.
Hihnala esitti peruspalvelulautakunnan määrärahaa korotettavaksi kaupunginhallituksen esittämän 3,5 miljoonan euron lisäksi 1,5 miljoonalla palvelutason turvaamiseksi.
Esityksellään Hihnala toivoi, että Jyrkkälän, Suikkilan, Maarian, Paattisten, Pansion ja Mullintien terveysasemien neljän kuukaudenajaksi sovittuja sulkemisia ainakin lyhennettäisiin.
Monivaiheisessa äänestysruljanssissa Hihnalan esitys hävisi jo alkuvaiheessa toiselle peruspalvelulautakuntaa koskeneelle muutosehdotukselle äänin 3—7 ( 57 tyhjää) eikä näin päässyt lopulliseen äänestykseen. Tuossa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys voitti.
Peruspalvelulautakunta päätti toukokuussa, että syyskuunalusta 3. päivään tammikuuta suljetaan Jyrkkälän, Suikkilan, Maarian, Paattisten, Pansion ja Mullintien terveysasematoimipisteet, joista henkilökunta siirtyy keskitetysti Mäntymäkien, Keskustan, Runosmäen, Kirkkotien ja Varissuon terveysasemille.
Maarian ja Paattisten terveysasemat suljetaan kesän vuoksi juhannukselta ja ne avautuvat 17. elokuuta — siis vain kahdeksi viikoksi.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.