UUTISET

Turunen tunnusti sieppauksen

18.6.2009 09:30 Paattislainen oikeustieteen lisensiaatti Juha Turunen, 44, on tunnustanut siepanneensa helsinkiläisen 26-vuotiaan naisen ja pitäneensä tätä Turussa kerrostaloasunnossa yli kaksi viikkoa vangittuna.

Sieppaaja vapautti naisen Vahdolla metsäautotien päässä viime perjantain ja lauantain välisenä yönä saatuaan perjantaina uhrin perheeltä vaatimansa miljoonalunnaat. Turunen pidätettiin pari tuntia myöhemmin Turussa.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi Juha Turusen tiistaina epäiltynä panttivangin ottamisesta. Turunen on kuulusteissa ilmoittanut katuvansa tekoaan.
Kaikki 8 miljoonan euron lunnasrahat on saatu takaisin.
Tulevassa oikeudenkäynnissä Turusta avustaa Aarno Arvela, joka on toiminut puolustusasianajajana muun muassa  Anneli Jäätteenmäen niin sanotussa Irak-oikeudenkäynnissä. Arvela on myös puolustanut oikeudessa tanskalista Steen Christenseniä, joka tuomittiin kahden suomalaispoliisin surmaamisesta 1990-luvun lopulla.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.