Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

16.6.2009 10:45 Kaksi vahtolaista sosialidemokraattia vetoaa aloitteessaan uuden päiväkodin saamiseksi Valkiavuoren alueelle. Aloitteen tueksi vahtolaiset ovat keränneet 63 nimen nimilistan.
—Päivähoitopaikat Vahdolla ovat olleet täynnä jo pitkän aikaa, ja lasten sijoittelu vaikeaa. Mielestämme tilojen ahtaus ja lasten ylipaikoilla oleminen liian pienellä hoitajamäärällä tuottaa varmasti vaaratilanteita ja alkaa olla jo lainvastaista, kerrotaan Susanna Jansénin ja Hanna Suovasen allekirjoittaman aloitteen perusteluissa.
—Kuntaliitoksen yhtenä edellytyksenä oli lähipalveluiden turvaaminen Vahdolla. Tällä hetkellä Vahdolla lapsia pidetään ylipaikoilla, ja Ruskolla hoitopaikkoja jää täyttämättä. Ei voida olettaa, että suuri osa vanhemmista olisi valmiita kuljettamaan lapsiaan hoitoon Ruskon keskustaan, perusteluissa jatketaan.
Valkiavuoreen päiväkotia toivotaan sijoitettavaksi nimenomaan sinne tulevaisuudessa muuttavien lapsiperheiden vuoksi
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.