UUTISET

Vireässä keskustassa on liikennemerkkejä ja liikemerkkejä

11.6.2009 09:30 Vuosikymmenten parranpärinä Liedon keskustan sijainnista voidaan lopettaa. Entrecon Oy:n tekemän Liedon kuntakeskuksen kaupallinen kehittäminen -tutkimuksen mukaan Liedon kaupallinen ydin on nyt ja tulevaisuudessa valtatien 10:n ja Hyvättyläntien risteyksessä.

—Yhdessä kunnan ja kiinteistönomistajien kanssa tulisi risteysalueen tuntumassa olevia kohteita viedä hallitusti eteenpäin, sanotaan tutkimuksessa.
—Keskustan kehittämisessä laadulliset tekijät nousevat pintaan. Ympäristön kuntoon tulisi kiinnittää huomiota.
Tutkimus kertoo suuntaviitat, miten keskustaa tulisi kehittää. Kun tähtäimessä on vuosi 2020, olisi Liedon keskustassa 8.000 neliömetriä uutta liiketilaa. Tuokaan liiketilan määrän kasvu ei vielä patoaisi lietolaisten eurojen valumista ulos kotikunnasta. Tällä hetkellä vain puolet lietolaisten ostovoimasta jää Lietoon.
—Haastetta riittää, mutta usko on kova, sanoo Liedon kunnanjohtaja Terhi Isotalo.
—Tähtäimessä on selkeästi parempi keskusta kuin nyt.
Seuraava askel on arkkitehtikilpailu, jonka kunta käynnistää yhdessä Palmberg TKU Oy:n, Rakennusliike Nummela Oy:n ja Liedon Säästöpankin kanssa.
Kaavoitusjohtaja Markku Niemi uskoo, että kilpailun konkreettiset tulokset eli keskusta-alueen asemakaavatyö voisi alkaa jo vuoden päästä. Suunnitelmissa ei ole vain liiketilarakentamista. Tutkimus suosittelee esimerkiksi Kirkkotien varteen asuntotuotantoa.
Tutkimuksessa on kuultu kiinteistönomistajia, yrittäjiä, rakentajia sekä lietolaisia luottamus- ja virkamiehiä. Yksi maaliskuiseen workshop-keskustelutilaisuuteen osallistujista oli Jari Vuorinen Sport´In Liedosta, joka tutkimuksen mukaan on tarkalleen Liedon kaupallisen keskustan kovassa ytimessä.
—Pitää lukea tutkimusta ajatuksella. Pitää miettiä, mitä meiltä halutaan. Liedossa on lapsiperheitä, mutta yhä enemmän myös ikääntyviä. Tuotevalikoimamme pitää olla samaan aikaan mahdollisimman laaja, mutta myös mahdollisimman hyvin suunnattu, Jari Vuorinen sanoo.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.