Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.6.2009 08:45 Turun Tienoon pitkäaikaista pilapiirtäjää Esko Lainetta kohtasi viime viikolla harvinaislaatuinen kunnia. Hän pääsi luovuttamaan Tienoossakin syksyllä julkaistun Nobel-piirroksensa presidentti Martti Ahtisaarelle.
—Minun oli määrä ojentaa kuva hänelle kasvokkain, mutta hänelle oli tullut yllättäen ulkomaanmatka. Nobelin jälkeen Ahtisaari on ollut kiireinen mies, Laine kertoo.
Laine ojensi kuitenkin kehystetyn, 50 kertaa 60 senttisen alkuperäispiirroksensa Nobel-palkitusta Ahtisaaresta presidentin henkilökohtaiselle sihteerille Ahtisaaren toimistolla Helsingissä.
—Arvostelut tulevat sitten varmaan jälkikäteen, sanoo Laine.
Idean kuvan viemisestä entiselle presidentille Laine sai eräältä kansanedustajalta. Hetken tuumittuaan Laine otti yhteyttä Ahtisaaren toimistoon. Kiireitä piisasi sen verran, että ensimmäinen vapaa aika löytyi näin kesäkuun alkuun.
Vuonna 1977 alkaneen pilapiirtäjänuransa aikana Laine on tuottanut noin 5.200 pilapiirrosta, joita on julkaistu 42 eri lehdessä.
Kokeneella Laineella ei ollut ensimmäistä kertaa valtiomiestä kyydissä.
—Olen luovuttanut piirroksia aiemmin muun muassa presidentti Koivistolle ja puhemies Lipposelle parikin kertaa. Ministeri Hyssälällä on niitä, presidentti Halosella niitä on iso kasa, listaa Laine.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.