Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.6.2009 08:43 Wikipedian mukaan ilmattaret eli Ilman immet ovat kalevalaisessa kansantarustossa esiintyviä taivaalla asuvia jumalaisia neitoja. Kohta nettitietosanakirjaan saattaa tulla hakusanalle toinenkin tieto: Ilmattaret on Ilmaristen yhtenäiskoulun bändi, joka on esiintynyt muun muassa lasten rockfestivaalissa, Seikkisrockissa, kesäkuussa 2009.
Sillä niin Ilmattaret teki. Yhdeksän tytön yhtye esitti kuusi kappaletta festivaalin päälavalla. Vaikka sää oli kylmä kuin jääkaapissa ja vaikka vettä tihutti, se ei bändiä haitannut. Aloituskappaleena soi Kate Perryn hitti Hot N Cold. Siitä bändi jatkoi Abban kautta päätyäkseen, niin päätyäkseen minne? Räppäämään Mummon kanoja - ja nyt kana ei tarkoita sitä rap-artistia. Koleassa säässä mummo ajoi kanasensa niitylle. Rappina laulu ja siihen liittyvä tarina kuulostivat lämmittävältä kesähitiltä.
Tuntikausien harjoittelua
Ilmattaret-yhtyeen jäsenet menevät ensi syksyllä seitsemännelle luokalle. Bändi on soittanut yhdessä viidennellä luokalta alkaen. Ilmattaret ovat ilmeisen monipuolisia, sillä esimerkiksi Lyydia Leino soitti festivaalikeikalla rumpuja, pianoa, kitaraa ja lisäksi hän lauloi.
Jännittääkö keikka?
—Ei hirveästi jännitä. Me olemme harjoitelleet tämän viikon kello kymmenestä yhteen. Kaiken pitäisi mennä hyvin, Lyydia kertoi ennen keikkaa.
Keikka olikin mietitty alusta loppuun saakka juontoja unohtamatta.
Ilmattarien esikuvia ovat sellaiset nimet kuin Madonna ja Abba, siis popin kuninkaalliset. Bändiläiset päättävät yhdessä keikkaohjelmistosta. Seikkisrockin keikka oli muuten bändin yhdeksäs esiintyminen.
Miten tästä eteenpäin?
—Harjoitukset loppuvat koulun alkamiseen saakka.
Ja onneksi yksi perinne keikalta puuttui. Yksikään yleisöstä ei huutanut Soittakaa Paranoid!
Ilmattaret
Yhtyeeseen kuuluvat Susanna Hakanpää, Johanna Heinonen, Lyydia Leino, Ella Myllyniemi, Pirita Nurmi, Anni Parkkinen, Amanda Sirkiä, Reetta Vaarapuro sekä Viveka Vainio.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.