UUTISET

Ennakkoäänestys aiempaa suositumpaa

4.6.2009 10:43 Euroopan unionin parlamenttivaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Äänestys oli ennakko-odotuksia huomattavasti vilkkaampaa, äänestyspaikoilla kävi tasainen ihmisvirta koko viikon ajan.

Liedossa ennakkoon sai äänestää paitsi kunnantalolla, myös kouluissa eri puolilla kuntaa. Yliskulman, Pahkamäen, Ilmaristen ja Littoisten kouluilla väkeä oli vaalitoimitsija Tanja Myllylän mukaan käynyt mukavasti. Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä paikkana oli Loukinaisten ala-aste.
—Äänestäjiä on käynyt tänäänkin kymmenittäin, ja vielä on äänestysaikaa tunti jäljellä. Palaute kiertävästä ennakkoäänestyspaikasta on ollut positiivista, sitä on pidetty hyvänä palveluna. Jotkut ovat tosin ihmetelleet, paljonko yhden annetun äänen hinnaksi lopulta muodostuu, Myllylä kertoi.
Myllylä ja Satu Mäkinen ovat hoitaneet ennakkoäänestystä viikon aikana muissakin Liedon kouluissa. Vaalit ovat herättäneet ihmisissä tunteita.
—Viime kuntavaaleihin verrattuna ihmiset ovat puhuneet näistä vaaleista paljon enemmän. Yleistä keskustelua on syntynyt, Mäkinen sanoi.
Soile ja Lauri Keipi olivat Loukinaisissa äänestävien jälkijoukoissa.
—Olen itse varsinaisena vaalipäivänä toimitsijana toisessa äänestyspaikassa, enkä ehdi sieltä omalle äänestyspaikalleni ajoissa. Siksi äänestän ennakkoon, perusteli Soile Keipi.
Lähellä koulua Loukinaisissa asuvat Keipit olivat mielissään lähelle tulevasta ennakkoäänestysmahdollisuudesta.
—Odotimme ihan tarkoituksella, että äänestyspaikka tulee lähelle. Käytämme omaa lähiäänestyspaikkaa mielellämme, samalla tulee ulkoiltuakin, Keipit hymyilivät.
EU-vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina. Äänestyspaikat ovat tuolloin avoinna aamuyhdeksästä iltakahdeksaan.

 

Turun aktiivisuus ohitti Liedon ja Ruskon
Eurovaalien ennakkoäänestys oli Tienoon alueella aktiivisinta Turussa, jossa ennakkoon äänensä antoi 20 prosenttia äänioikeutetuista. Ruskolla ennakkoon äänestiu 13,9 ja Liedossa 13,2 prosenttia äänioikeutuista.
Äänestäneet:
Lieto 1.520 (818 naista, 702 miestä)
Rusko 579 (320 naista, 259 miestä)
Turku 28.252 (16.039 naista, 12.213 miestä)
 

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.