UUTISET

Lähteenmäessä saa murskata edelleen

26.5.2009 10:30 NCC Roads saa jatkaa ylijäämälouheen murskaamista ja sen tilapäistä säilyttämistä Ruskolla Harjutien varrella Lähteenmäessä Parma Oy:n omistamalla alueella, mutta sen täytyy tapahtua arkisin kello 7—22 välisenä aikana.

Lisäksi Lehtimäentien varren kaivojen veden laatua on tutkittava ja vesipinnan korkeus on mitattava vuosittain kesäkuussa. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Ruskon kunnanhallituksen murskaamistoiminnasta tekemän ympäristölupavalituksen viime viikon tiistaina.
Kunnanhallituksen mielestä ylijäämälouheen murskaus on alueen asemakaavan sekä kunnan ja Parma Oy:n sopimuksen vastaista toimintaa ja sen sijoittuminen lähelle asutusta vaarantaa asukkaiden terveyttä. Toiminnan vuoksi myös alueen raskas liikenne lisääntyy, mikä haittaa alueen asukkaita. Kunnanhallitus myös pelkää, että toiminnalle haetaan jatkoaikaa vuoden 2011 jälkeen, minkä myöntäminen vaarantaisi alueen kehittämistä yritysalueena.
Hallinto-oikeus katsoo, että kunnan ja Parma Oy:n välisellä sopimuksella ei ole merkitystä ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa eikä toiminta ole teollisuus- ja varastoalueeksi merkityn alueen asemakaavan vastaista. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan myöskään liikenteestä ei aiheudu sellaista haittaa, että ympäristölupahakemus olisi hylättävä. Myös toiminnasta aiheutuva melutaso alittaa ohjearvot.
Kunnanhallitus ei aio valittaa päätöksestä.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.