Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

21.5.2009 14:11 Mikä on Liedon perusopetuksen taso nyt ja tulevaisuudessa? Sitä pohdittiin Liedon lukion auditoriossa tiistaina avoimessa keskustelutilaisuudessa, jonka olivat järjestäneet Liedon alueen vanhempainyhdistykset.
Vanhempien huolena on muiden muassa luokkakoon kasvu. Vanhemmat pelkäävät, että Liedon säästöohjelman maksumiehiksi joutuvat koululaiset. Koulutuslautakunnan säästötavoitteena on noin 0,3 miljoonaa euroa, josta perusopetuksen osuus on noin 0,2 miljoonaa euroa. Lopullisesti säästötavoitteet lyö lukkoon kunnanvaltuusto ensi maanantain kokouksessaan.
—Säästöt on otettu sieltä, mistä ne parhaiten voidaan ottaa, totesi koulutuslautakunnan puheenjohtaja Hannele Lindholm (kok.).
Lautakunnan varapuheenjohtaja Minna Vuorio-Lehti (kok.) totesi, että kunnan sivistystoimenjohtaja neuvottelee rehtorien kanssa säästöjen kohdentamisesta.
Lautakunnan jäsen Pasi Lappalainen (kok.) sanoi, etteivät lautakunnan päätökset ole helppoja, sillä lautakunnan jäsenillä on myös omia lapsia kouluissa. Kaikissa kouluissa pitää järjestää tasavertainen opetus.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Anne-Mari Virolainen halusi laajentaa keskustelun näkökulmaa. Liedon yhteisöverotuotot ovat puolittuneet laman takia. Liedolla on tällä hetkellä velkaa 30 miljoonaa euroa eli noin kaksi tuhatta euroa jokaista lietolaista kohden.
Tuliko säästöille kiire?
Yleisökysymyksissä ihmeteltiin, miksi säästöillä on niin kiire ja miksi päätöksiä tehdään kiireessä. Samalla ihmeteltiin, eikö 1990-luvun alun lamasta opittu mitään. Yleisöpuheenvuoroissa kysyttiin myös mahdollisuutta korottaa tuloveroprosenttia.
Kunnanjohtaja Isotalo selvitti, että tuloveroprosentin yhden prosenttiyksikön nosto toisi kunnalle kaksi miljoonaa euroa, mutta siitä ei ole hyötyä, ellei samalla puututa rakenteisiin ja hallinnon rajoihin. Tosin kunta ei voi toimia kuten liikeyritys.
—Kunta ei voi siirtää ekaluokkalaisia halpamaihin, Isotalo kärjisti.
Kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Timo Katajainen (vas.) selvitti, että kunnalla oli kolme tapaa saada varoja: tuloveroprosentin nosto, velanotto ja ylijäämien käyttö. Toimintojen rakenteiden muuttaminen toisi myös säästöjä ja uusia mahdollisuuksia.
Yliskulman koulun koulunjohtaja Lassi Almgren on joutunut hikoilemaan vähenevien tuntimäärien kanssa. Almgren kiitti lautakuntaa vastaantulosta.
—Keskustelu käytiin lasten näkökulmasta.
Yliskulmalla on yhdysluokkia. Yhdysluokkia pelkääville Almgren totesi, että yhdysluokissa on synergista voimaa.
Valtuuston puheenjohtaja Virolainen innosti vanhempia jatkamaan vuoropuhelua kaikkien valtuutettujen kanssa. Huoli on yhteinen.
Mistä rahoista puhutaan?
Koulutuslautakunnan kuluvan vuoden talousarviossa perusopetukseen on varattu noin 14,2 miljoonaa euroa. Säästöjä pitää löytyä noin 200.000 euron edestä , jolloin uuden talousarvion mukaan perusopetukseen on käyttävissä noin 14 miljoonaa euroa. Toisen asteen koulutukseen on varattu noin 1,6 miljoonaa euroa.
Kaikkiaan koulutuslautakunnan menojen vähennystavoite verrattuna vahvistettuun talousarvioon on noin 0,3 miljoonaa euroa.
Valtio on osoittanut Liedolle luokkakoon pienentämistä varten 59.000 euroa.
Suurin osa perusopetuksen menoista on henkilöstömenoja. Niiden osuus on 85 prosenttia.
Koko Liedon kunnan toimintakulut on noin 80 miljoonaa euroa. Toimintatuottoja kunta saa noin 18 miljoonaa euroa. Liedon verotulot tänä vuonna ovat arviolta 49 miljoonaa euroa. Valtionosuuksia Lieto saa noin 15,7 miljoonaa euroa.
Liedon tilikauden alijäämä on arviolta 400.000 euroa tänä vuonna.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.