UUTISET

Liedon säästötavoite 1,5 miljoonaa euroa

21.5.2009 14:05 Liedon kunta on tarkentanut säästötavoitteitaan kuluvalle vuodelle. Maaliskuussa kunnanhallitus ohjeisti säästötavoitteeksi kolme miljoonaa euroa verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon. Nyt kunnanhallitus esittää valtuustolle menojen vähennyksenä 1,5 miljoonaa euroa.

Käytännössä säästöjen kohdentaminen kuuluu lautakunnille.
Investointien vähennys on noin miljoona euroa.
Säästöjen syynä on Suomen taloustilanteen muutos ja sen vaikutus kunnan verotuloihin. Kuluvan vuoden talousarviossa verotuloiksi on arvioitu 51,8 miljoonaa euroa. Nyt verotuloiksi arvioidaan 49,2 miljoonaa euroa eli 2,6 miljoonaa euroa vähemmän.
Säästöjenkin jälkeen tilikauden tulos olisi jäämässä noin 400.000 euroa alijäämäiseksi.
Taloussuunnitelman mukaan alijäämää olisi tulossa myös vuosille 2010, 2011 ja 2012.
Kuntalain mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää.
Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla kattamaton alijäämä katetaan. Kunnalla on siis lakiin perustuva alijäämän kattamisvelvollisuus.
Lopullisesti talousarvion muutoksista päättää kunnanvaltuusto.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.