UUTISET

Liikennepuiston kalustoa korjattu ja lisätty

19.5.2009 11:19 Keskustan liikennepuiston aukeamista on Liedossa odotettu jo hartaasti. Viisi vuotta sitten perustettu puisto on viime aikojen kunnostustöiden jälkeen valmiina kesän koitoksiin. Loukinaisten Lions-klubin ja Kisällikellarin yhteistyöllä liikennepuiston autoihin on vaihdettu renkaita ja tehty peltitöitä.

—Lions-klubi lahjoitti autojen kunnostukseen 500 euroa, ja Kisällikellari hoiti töiden varsinaisen toteuttamisen. Kunta on lisäksi hankkinut liikennepuistoon kuusi pientä polkupyörää, joilla aivan pienimmätkin lapse pääsevät pyöräilyn makuun, kertoo Loukinaisten leijonien presidentti Markku Vesterinen.
Liikennepuisto on löytänyt Liedossa käyttäjäkuntansa, kesäpäivisin kävijöitä on ollut säännöllisesti puolensataa. Virallisesti puisto aukeaa kesäkuun alusta, mutta päiväkotiryhmiä on puistossa jo kevään mittaan käynyt. Liikennepuistossa on tätä nykyä parisenkymmentä toimivaa menopeliä.
—Varsinkin pojat ovat tykänneet liikennepuistosta kovasti, leikkipuistoon verrattuna liikennepuistossa tapahtuu enemmän. Autojen peltivaurioista päätellen välillä on rymissytkin, Vesterinen nauraa.
Helatorstaina Lions-klubi järjestää liikennepuiston avajaiset, jossa on lapsille tarjolla mehua ja pipareita. Kesällä puisto on auki arkipäivisin.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.