Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

14.5.2009 09:13 —Jos Luoja suo ja fiskaali sallii, huomenna ovat kylvöt aika vähissä, myhäili Harri Mahkonen.
Kylvönsiunaus on ollut tapana suorittaa ennen kylvojen alkua toukokuun ensimmäisellä viikolla, mutta tällä kertaa jyvät ehtivät monin paikoin Vahtoa jo maahan. Mutta on silläkin puolensa.
—Ehkä on hyvä pyytää siunausta viljalle nytkin, kun työ on jo tehty, mietti siunaustilaisuudessa puhunut MTK Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu.
Hänen mukaansa kylvönsiunauksia pidetään säännöllisesti noin kahdessakymmenessä kunnassa Varsinais-Suomessa. Vahdolla siunauksia on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1995, aina vuoroa kierrättäen.
—Kertaakaan ei ole pidetty samalla tilalla kahdesti. Velä eivät ole tilat loppuneet kesken, Vahdon MTK:n sihteeri Matti Aaltonen kertoi.
Vahdolla siunauksen suoritti tänä keväänä kappalainen Lasse Vahtola Harri ja Tero Mahkosen kasvinviljelytilan ohrapellon kulmalla.
—Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu. Tämä lupaus jatkuvuudesta kantaa meitä, Vahtola sanoi.
Tiuttu puolestaan muistutti viljelijän työn tärkeydestä, jotta turvallista ja puhdasta suomalaista lähiruokaa olisi saatavilla.
Kuntaliitos on vaikuttanut yhdistävästi moniin asioihin, mutta kylvönsiunaukseen ei — ainakaan vielä. Ruskolla ja Vahdolla pidetään edelleen omat tilaisuudet.
—Aika näyttää, mitä tapahtuu, tokaisi Aaltonen yhdistämistiedusteluihin.
Kylvönsiunauksessa toivotaan suotuisaa kasvukautta ja hyvää satoa viljelijöiden työn tulokseksi. Laadukkaan leipä- tai rehuviljan kasvattaminen on kovaa hommaa.
Niinä vuosina, kun ravintoviljan hinta on ollut huono, on viljaa myyty paremmalla hinnalla lämpöenergiaksi. Ajatus tuntuu siunauksen yhteydessä lähes rienaavalta.
—Kyllä se on rikollista toimintaa, jos viljassa ei ole mitään vikaa. Jos sato ei kelpaa ruoaksi tai rehuksi, sitten se on ymmärrettävämpää, tuumivat Harri ja Tero Mahkonen.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.