UUTISET

Valomerkki välähtää varhain

12.5.2009 09:44 Kun alaikäinen hoipertelija kohtaa poliisin tai erityisnuorisotyöntekijän Liedon yössä, asia ei jää siihen. Valomerkki-ohjelmaan sisäänkirjattu varhainen puuttuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että nuoren päihteidenkäyttöä ei katsota läpi sormien vaan siihen tarrataan kiinni heti.

—Nuoren päihteiden käytön vuoksi tehdään ilmoitus lastensuojelutarpeesta sosiaalipalveluihin. Lastensuojelutiimi päättää, puhuttaako nuoren sosiaaliohjaaja vai minä, kertoo Liedon erityisnuorisotyöntekijä Riikka Helenius.
Jos tiedetään, ettei kyseessä ollut pelkkä kokeilu vaan on syytä epäillä, että nuoren suhde päihteisiin on lujempaa laatua, Härkätien terveyskeskuksen päihdeohjaaja Mari Laakso tulee mukaan keskusteluun heti alussa.
Liedon kunnantalolle kokoontui torstaina nuorison juomisesta ammattinsa puolesta huolestunutta väkeä, kun Liedossa järjestettiin valtakunnallinen Valomerkkipäivä. Paikalla olivat myös Liedon erityisnuorisotekijä ja Härkätien kuntayhtymän päihdehoitaja.

Valomerkki välähtää myös Liedossa

Lieto on yksi niistä kolmestakymmenestä kunnasta, joka käyttää nuorten päihteisiin puuttumien mallina Valomerkiksi nimettyä ohjelmaa. Kaarinassa kehitetyn mallin ydintä on väläyttää varoitusvaloa samantien: ottaa asia nopeasti  esille nuoren itsensä, tämän vanhempien ja viranomaisten yhteisessä keskustelussa.
Päihdehoitajan puuttuminen peliin on jo vakavampi väliintulo, kun tarvitaan jo muutakin kuin pelkkä perhepalaveri. Vuosittain lietolaisnuoria ohjataan päihdehoitajan juttusille reilut kymmenkunta. Määrä on ollut viime aikoina nousussa.
—Tapaamme nuoren kanssa yleensä viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla vanhemmat ovat mukana, muut kerrat nuori tulee yksin, kertoo päihdehoitaja Mari Laakso.
Päihteidenkäyttöä lähestytään kognitiivisen käyttäytymisterapian lähtökohdista: kyseessä on riippuvuuskäyttäytyminen, jota on mahdollista muuttaa tiedollisin keinoin.
Viiden keskustelukerran aikana kartoitetaan nuoren perhe- ja kaverisuhteita, harrastuksia ja päihdehistoriaa. Nuori saa pohtia itse, mitä hyvää ja mitä huonoa päihteiden käyttö tuo tullessaan ja millaisin tavoittein tästä lähdetään eteenpäin. Huumeiden käytön tutkiminen huumeseulan avulla on myös normaali osa hoitoa. Tarvittaessa mukaan pyydetään myös lääkäri.

Mopolla kotiin vaikka kännissä

Päihdehoitajaa työllistävät myös nuoret, jotka ovat jääneet kiinni mopolla ajosta kännissä. Heitä on muutama vuodessa.
—Homma menee niin, että nuori lähtee bileisiin mopolla kotoa, juo sixpackin olutta ja lähtee ajamaan takaisin kotiin, kun tuntuu siltä, ettei enää ole humalassa. Mopolla on pakko päästä kotiin, ettei jää vanhempien edessä kiinni juomisesta, harmittelee erityisnuorisotyöntekijä, jonka tuntuman mukaan ilmiö lisääntyy jatkuvasti.
Päihdehoitajan mukaan nuoret perustelevat juomistaan yleisyydellä.
—Kaverit juovat ja kaikki muutkin juovat. Toisaalta nuorten vastauksissa kuuluu myös aikuisten ääni, kun nuoret kertovat juovansa rentoutuakseen.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.