UUTISET

Wanha Oska herättelee vanhaa keskustaa

12.5.2009 09:43 Tanja Kuoppala haluaa herättää Paattisten vanhan kaupallisen keskustan uuteen eloon.

Katseltuaan kaksi kesää ohi ajavia motoristeja hän uskoo paikallisten lisäksi myös ohikulkijoita riittävän vasta avatun kahvila- käsityömyymälän asiakkaiksi. Jo avajaispäivän kävijöiden joukosta löytyi ainakin yksi pidempimatkalainen.
—Kahvila oli oikeastaan mieheni idea, itse olen jo pitkään suunnitellut omien käsityötuotteiden myymälää, Kuoppala kertoo.
Kuoppalan omien luomusten lisäksi myymälästä löytyy pienten tuottajien käsitöitä ympäri Suomea.
Myös kahvilan tuotevalikoimassa suositaan itse kahvista alkaen pienten tuottajien tuotteita. Turussa paahdetut kahvipavut tulevat Don Majon tilalta Costa Ricasta.
Leivonnaiset tehdään pääosin itse. Avajaispäivänä valikoimassa oli myös Kuoppalan anopin leipomia herkkuja, ja tiskin takana autteli sisko. Jatkossa Tanja Kuoppalan on tarkoitus pärjätä pääasiassa omin voimin. Tällä hetkellä hän on hoitovapaalla työstään Runosmäen vanhainkodin sairaanhoitajana. Aika näyttää kumpi ura vie pidemmän korren.
Wanha Oska-nimi viittaa kiinteistössä lähes 60 vuotta sitten auenneeseen aikansa suurimpaan maaseutumyymälään. Valppaimmat avajaispäivän kahvittelijat olivat jo kuitenkin huomanneet, että käytössä on vain puolet silloisesta tilasta.
Lisää tilaa löytyy pihan terassilta, jonka Kuoppala kohtalaisen tuoreena äitinä on mitoittanut siten, että asiointi lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa on sujuvaa.
Pihalla on myös tarkoitus käynnistää iltatoritoimintaa toukokuun 20. päivä. Paikalle Kuoppala toivoo paikallisten tuottajien lisäksi vaikkapa kirpputorimyyjiä. Torit jatkuvat läpi kesän kuukauden viimeisinä keskiviikkoina.
Kuoppala ottaa myös mielellään vastaan ideoita ja toivomuksia siitä, millaista toimintaa paikkakunnalla kaivataan.

- Mia Salminen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.