UUTISET

LC Paattinen rehtinä tuomarina partioparaatissa

5.5.2009 10:43 —Onkohan kotiinpäin veto sallittua? Se taisi olla päällimmäinen kysymys, kun Lions Club Paattisten jäsenet valmistautuivat toimimaan tuomarina tämän vuoden partioparaatin Ryhtikilpailuissa viime sunnuntaina. Ryhtikilpailua on käyty vuodesta 1963 alkaen. Turun alueen Lions Clubit ovat arvostelleet kilpailun koko sen historian ajan.

Niin, se kotiinpäin veto?
—Koulutuksessa meille kerrottiin, että tavallisesti käy juuri päin vastoin. Tuomariston oman alueen lippukunta ei saa helpolla pisteitä, kertoo Matti Hiironen LC Paattisista.
Ilmeisesti näin on, sillä Paattisten oma lippukunta Vaakun Vartijat oli keskikokoisen yhteislippukuntien sarjassa yhdeksäs.
Ryhtikilpailussa arvostellaan tahtimarssi, kaarrot, ojennukset, yhtenäinen partioasu, ohitusmarssisuoritus ja muu marssikuri sekä osanottoprosentti.
Heikki Mäki sai arvosteltavakseen kaarrot.
—Eiköhän se suju 15 vuoden armeijakokemuksella, Mäki virnisti.
Paraatiin osallistui 95 lippukuntaa. Kaikkiaan paraati kesti reilut kaksi tuntia.
—Päivästä tulee pitkä pienimmille partiolaisille, mutta tässä paraatissa loppupäänkin lippukunnat näyttävät reippailta, Hiironen huomasi monien paraatien kokemuksella. Hiirosen omat lapset ovat osallistuneet paraateihin jo vuosien ajan.
Partioparaati on kokoontunut tuomiokirkon eteen vuodesta 1927 alkaen. Turun partioparaati on Suomen suurin vuosittainen partiotapahtuma.
 

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.