Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

28.4.2009 11:43 Lauantain aurinkoisessa kevätsäässä juhlittiin Kisällikellarin 15 vuotta lietolaisen työttömyyden torjujana ja kierrätyksen lippulaivana. Pihalla kävi vilske, kun lietolaiset intoutuivat kärräämään kellareidensa nurkat puhtaaksi. Kisällikellarin tapahtumapäivänä otettiin vastaan niin ongelmajätettä kuin kierrätykseenkin kelpaavaa kamaa.
Turun Seudun Jätehuollon neuvontateltalla seisoo Kisällikellaristakin tuttu jäteneuvoja Toni Tikkanen. Valistus keskittyy tällä kertaa kaatopaikkajätteen tunnistamiseen.
—Yleisimpiä virhekäsityksiä ovat, että biojäte kuuluisi kaatopaikalle ja että mitään muoveja ei voisi polttaa, Toni Tikkanen summaa.
Muoveista suurin osa kuuluu kuitenkin polttokelpoiseen jätteeseen, ja vain 5 prosenttia muovijätteestä on pvc-muovia, josta poltettaessa vapautuu dioksiinia ja furaania. Molemmat ovat supermyrkkyjä, joita kenenkään ei tulisi päästää hengitysilmaan. Pvc-muovin tunnistaa helposti merkistä, jossa kolmion sisällä on numero 3.
Mutta kummasta sitten on enemmän harmia: pvc-muovin lajittelusta poltettaviin roskiin vai kaikkien muovien kärräämisestä kaatopaikalle.
—Pvc-muoveja on kuitenkin niin pieni osa, että ehkä sitten pienempi harmi on polttaa se muun jätteen mukana, Tikkanen vastaa.
Biojätteen oikea paikka on poltettavan jätteen astia. Kaatopaikalle kärrättäessä biojäte edistää ilmastonmuutosta.
—Moni luulee, että biojäte hajoaa kaatopaikalla. Se ei pidä paikkaansa, sillä kaatopaikka ei ole suuri kompostikasa vaan mädättämö. Mätänemisprosessissa ilmaan vapautuu metaania, joka on kasvihuonekaasu.
Pyörän keväthuolto kannattaa
Polkupyörien huoltotarvetta pihan perällä kartoitti Jarmo Puustelli Liedon Pyörä ja Kone -liikkeestä.
—Renkaiden ja jarrujen kunto ja vaihteiden puhdistus ja rasvaaminen, tiivisti alan tiukka ammattilainen polkupyörän keväthuollon tärkeimmät kohteet.
Renkaista tarkistetaan kulutuspinta ja ilmanpaineet.
—Sepelillä ajaminen repii renkaat nopeasti. Se on vähän niin kuin ajaisi lasinkappaleiden päällä. Ilmanpaine kannattaa pitää suurena, niin ajaminen on kevyttä ja pyörä rullaa helpommin.
Renkaiden kestävyys tosin on melko lailla kiinni käyttäjästä. Joillakin renkaat kuulemma kestävät ja joillakin vain eivät.
—Pojillahan renkaat eivät kestä, koska he ajavat siellä missä ihmiset eivät viitsi kävellä, pyöränkorjauksen konkari naureskelee.
Fiksu pyöränomistaja pitää menopelinsä katoksen alla pois sateesta ja auringosta.
—Kosteus on vaijereille myrkkyä, sillä se hapettaa ne. Seurauksena on, että vaihteet eivät enää toimi, kun vaijeri ei pääse liikkumaan suojakuoren alla. Toisaalta myös aurinko haurastuttaa pyörän kumeja.
Jarrupalojen asento ja kulumispinta kannattaa tarkistaa niin tehokkaista levyjarruista kuin tavallisista vannejarruistakin.
—Jos levyjarruissa on kulumispintaa jäljellä enää milli, jarrupalat kannattaa vaihtaa. Kahta metallipintaa ei pidä päästää yhteen.
Vaihteet puhdistetaan pesuaineella, valopetrolilla tai naftalla. Kuivatuksen jälkeen ne rasvataan ohuella ompelukoneöljyn tyyppisellä öljyllä.
—Mitään paksua öljyä ei kannata laittaa, sillä se kerää hiekkaa ja lopulta rikkoo pyörän. Ohueen öljyyn tarttuu vain tomu, joka ei haittaa rakenteita.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.