UUTISET

Yrittäjien talousfoorumi kiinnosti vain harvoja

28.4.2009 11:40 Liedon Yrittäjät ry:n viime viikon keskiviikkona järjestämä talousfoorumi valoi uskoa tulevaisuuteen. Foorumin paneelikeskusteluun oli kutsuttu talouselämän tietäjiä verohallinnosta, pankkimaailmasta, TE-keskuksesta ja Finnverasta.

Keskustelun teema, ajankohtaiset talouteen liittyvät tapahtumat, houkutteli kunnantalon valtuustosaliin  parisenkymmentä kuulijaa.
—Luku ei missään nimessä tyydytä, murahti Liedon Yrittäjien hallituksen sihteeri Tapio Hänninen ennen tilaisuuden alkua.
Pankkimaailmaa paneelissa edusti Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala. Hakala kertasi omassa puheenvuorossaan meneillään olevan taantuman taustoja.
—Maailmalla ja varsinkin Yhdysvalloissa toteutettiin liian liberaalia rahapolitiikkaa, velkarahaa jaeltiin todella löyhäkätisesti. Jenkkipankkiirit rakensivat lainoista monimutkaisia paketteja, jotka purkautuessaan veivät pankkien keskinäisen luottamuksen. Sen seurauksena koko rahaliikenne lamautui, Hakala pelkisti yleisölle.
Varsinais-Suomessa tilanne on toistaiseksi hieman muuta maata parempi. Monipuolinen elinkeinorakenne on taantumassa etu. Alkuvuoden kiivat lomautustahtikin on jo rauhoittunut.
—Varsinais-Suomessa on lomautettuna noin kolme tuhatta ihmistä. Huolestuttavampaa on nuorten työttömyyden nopea kasvu, vuoden takaiseen verrattuna nuoria työttömien määrä on kasvanut 80 prosenttia, kertoi Kimmo Puolitaival TE-Keskuksesta.
Yhtä mieltä kaikki panelistit olivat siitä, että maailma ei palaa enää ennalleen.
—Maailma ei palaa enää entiseen, rakenteet muuttuvat lyhyessä ajassa niin paljon. Nyt on oikea hetki miettiä uusia keinoja, panostaa energiatalouteen, ympäristön suojeluun ja niin edelleen, Jussi Hakala uskoo.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.