UUTISET

Tänä vuonna ei Ruskolla lomarahoja vapaiksi

23.4.2009 11:04 Ruskon kunnanhallitus päätti säästötoimia käsitellessään, että tänä vuonna ei voi vaihtaa lomarahoja vapaisiin. Asiaa tullaan pohtimaan tarvittaessa niin, että vaihto koskisi vuotta 2010.

Kunnanhallitus hyväksyi lautakuntien etsimät säästökohteet, joiden vaikutus on runsaat 200.000 euroa. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalta kunnanhallitus pyytää lisäselvityksiä, onko tuntikehyksestä mahdollista tinkiä ja saada sitä kautta lisää säästöjä.
Tekniseltä sektorilta taas odotetaan selontekoa siitä, minkä verran on käytetty ostopalveluita. Määrää tulee verrata Ruskon ja Vahdon kuntien teknisen puolen ostopalveluiden määrään viime ja toissa vuonna.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle myös tämän vuoden talousarvion ja seuraavien vuosien taloussuunnintelman muuttamista, jotta Päällistönmäen kunnallistekniikkaan varatuista rahoista voitaisiin 300.000 euroa käyttää Munittulan kaava-alueen toteuttamiseen.
Munittulassa on langennut lisälasku ennakoitua suuremista louhintatöistä. Teknistä sektoria kehotettiin varautumaan antamaan valtuuston kokouksessa selvitys syistä, joiden takia louhinasta on Munittulassa tähän mennessä tullut 71.400 euron lisälasku.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.