Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.4.2009 10:44 Raision kaupunki on saanut luonnosteltua säästöohjelmansa, jonka vaikutukset ulottuisivat myös Ruskolle, joka sosiaali- jaterveydenhoidossa on Raision yhteistoiminta-aluetta.
Säästöohjelma sisältää puhtaasti Ruskoon kohdistuvana vaikutuksena kaksi Maunutupaan liittyvää asiaa. Kaupunki tavoittelee 118.150 euron säästöä sijoittamalla neljä raisiolaista lisäasukasta Maununtuvalle. Asukkaat sijoitetaan kahden hengen asuntoihin. Lähes 90.000 euron säästöä tavoitellaan siirtämällä Maununtuvalta neljä liian raskaalla hoitopaikalla olevaa henkilöä normaaliin vuokra-asuntoon. Ongelmana on se, ettei tyhjiä vuokra-asuntoja ole.
Neljän lisähenkilön sijoittaminen Maununtupaan vaatisi Maununtuvalle rakennusmestarin arvion mukaan noin 30.000—40.000 euron toimenpiteitä, jotta isoimpiin huoneisiin pystyttäisiin sijoittamaan yhden hengen sijasta kaksi henkilöä.
Raisio ohjaisi myös Maununkotiin
Kunnanhalltius teki myös päätöksen valtuuttaa Raision kaupungin hoito- ja hoivapalveluiden palveluyksikön päällikön tai Raision kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaation vastaavan viranhaltijan osoittamaan jatkossa Maununkodin intervallipaikan asiakkaat. Kunnanhallitus korosti, että asiakkaan tulee olla ensisijaisesti Ruskon kunnan asukas.
Ruskon kunnalla ja palvelukeskussäätiö Maununkodin välisessä sopimuksessa sovitaan palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen paikkojen lisäksi intervallipaikoista. Sopimus on säätiön ja Ruskon kunnan kesken tehty, ja säätiön johdon kanta on ollut, ettei Raisiolla ole tähän sopimukseen littyvissä asioissa sananvaltaa.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.