Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.4.2009 10:41 Liedon Luja onnistui kotikisoissaan, kun Lietohallilla kilpailtiin TUL:n Varsinais-Suomen piirin joukkuevoimistelun vapaasarjojen avoimet kilpailut lauantaina.
—Kisoissa tuli onnistumisia. Tunnelma oli hyvä ja tyttöjen kisasuoritukset onnistuivat. Kaiken kaikkiaan kisat sujuivat hyvin, kertoo valmentaja Virpi Söderman Liedon Lujasta.
Lujalaisista katselmussarjassa kisanneet Oliivit ja Nerium saivat hyvää palautetta. Katselmussarjalaiset saivat suorituksestaan muistoksi nuppumitalin. Joukkueita ei laiteta tässä sarjassa paremmuusjärjestykseen.
Tyttökilpasarjoissa 10—12 vuotta ja 12—14 vuotta joukkueet laitetaan tuomariston pisteiden mukaan kategorioihin 1—7, joista 1 on paras ja 7 huonoin.
—Miirut suorittivat sarjansa (12—14 v.) ensimmäisinä ja onnistuivat hienosti. Ohjelmaan ei tullut isoja virheitä ja tytöt palkittiin kategorialla 3.
—Tytöt onnistuivat tavoitteissaan, sillä aluekisoissa saatu kategoria pysyi samana, ja suoritus oli siistimpi sekä varmempi.
Millit kisasivat oman suorituksensa lähes kisojen lopussa. Tytöt tekivät siistin yhtenäisen suorituksen. Ohjelman tekniset osat onnistuivat hyvin, ja millit saivat tuloksen kategoria 4.
—Tähän ollaan erittäin tyytyväisiä, sillä se on tyttöjen paras tulos tähän mennessä.
Molemmat joukkueet kisaavat seuraavaksi 18.—19.4. Haukiputaalla TUL:n mestaruuskilpailuissa ja 25.—26.4. Jyväskylässä Svolin tyttöjen mestaruuskilpailuissa.
Harjoittelu vaatii sitoutumista
Liedon Lujan joukkuevoimistelijoilla on harjoituksia ympäri Lietoa eri kouluilla sekä Ilmaristen Metsäpirtillä
Miirut (1995 syntyneet, yhdeksen tyttöä) harjoittelevat neljä kertaa viikossa yhteensä 10—12 tuntia.
Millit (1996—1997 syntyneet, seitsemän tyttöä) harjoittelevat kolme—neljä kertaa viikossa yhteensä 8—10 tuntia.
Nerium (1999—2000 syntyneet, 12 tyttöä) harjoittelee kaksi kertaa viikossa yhteensä 3 tuntia.
Oliivit (2001—2002 syntyneet, kahdeksan tyttöä) harjoittelee kaksi kertaa viikossa yhteensä kaksi tuntia.
—Ensi syksynä joukkueilla alkaa uusi kausi, jolloin jokaisen joukkueen harjoitusmäärät muuttuvat ja nousevat ylöspäin. Harjoitteluun kuuluu lajitekniikkaa, välinetekniikkaa, akrobatiaa, balettia ja tanssia sekä fyysisten ominaisuuksien kuten liikkuvuuden, voiman, kestävyyden, ja nopeuden kehittämistä, Söderman luettelee.
—Joukkueisiin mahtuu mukaan, varsinkin Neriumiin ja Oliiveihin. Pienempien osalta eivät aikaisemmat taidot ole kovinkaan oleelliset vaan innostus on pääasiassa. Isompien ryhmään tultaessa on hyvä olla voimistelu- tai tanssitausta sekä motivaatio kovaan harjoitteluun.
Lujalla on voimistelijoita kilpajoukkueissa 44 tyttöä. Sen lisäksi harraste- ja satuliikuntaryhmissä harjoittelee toiset 50 tyttöä.
Neriumin ja Oliivien tavoitteena on kehittyä kohti kilpasarjoja ja oppia lisää lajitaitoja. Nerium nousee kilpasarjaan keväällä 2010.
Milleillä ja Miiruilla on sekä kilpailullisia tavoitteita että fyysisiin ominaisuuksiin perustuvia tavoitteita. Millien kilpailullisena tavoitteena on parantaa omaa suoritusta. Fyysisesti on tavoitteena kehittyä notkeammiksi voimistelijoiksi. Miirut tähtäävät kisoissa oman suorituksen parantamisen kautta loppukilpailupaikkaan. Fyysisesti on tavoitteena kehittää voimistelutaitoa yhä paremmalle tasolle.
Miiruilla ja milleillä on myös omat nettisivut. www.miirut.suntuubi.com, www.millit.suntuubi.com.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.