UUTISET

Virolaisvahvistukset rastikauden avauksessa

7.4.2009 11:29 Suunnistuskausi pyörähti käyntiin viikonvaihteessa Tammisaaren seudulla. Billnäsissä keskimatkan kilpailussa lauantaina oli vielä lunta maastossa jonkun verran, mutta Raaseporissa suunnistettiin jo lähes lumettomalla vauhdikkaalla kankaalla.

MS Parman virolaisvahvistukset Peeter Pihl ja Markus Puusepp osoittivat heti pystyvänsä fyysisesti kärjen vauhtiin. Pientä haparointia oli kuitenkin vielä suunnistuksessa.
Pihl sijoittui Billnäsissä neljänneksi jääden voittajasta Kurikan Evgeni Fadeevista vähän toista minuuttia.
— Neloselle saakka piti hakea sopivaa suunnistusrytmiä, ennen kuin homma loksahti kohdalleen. Loppu sujuikin jo ihan hyvin, totesi Pihl avauskisastaan.
—Homma oli vielä vähän hakusessa, parilla rastilla tein minuutin virheen ja parilla välillä ajauduin vain sivuun, kertasi Puusepp suoritustaan, mikä riitti sijaan neljätoista.
Raaseporissa pääsarjat olivat kovatasoisia. Miehiä asettui lähtöpuomille 150  ja nopein oli Tampereen Timo Saarinen. MS Parma testasi porukkansa Tiomila-kuntoa, ja paras oli kymmenenneksi sijoittunut Markus Puusepp 2,5 minuuttia Saarisesta.
Suoraan hiihtosuunnistuksesta nastarit jalkaan vetänyt juniori Antti Vainio teki vauhdikkaan suorituksen ja oli toiseksi paras parmalainen (15:s)  36 sekuntia Puuseppista. Matti Koivisto oli 22:s.
Naisissa MS Parman Outi Sareila tekee vahvan paluun suoraan huipulle. Viides tila minuutti voittaja Vroni König-Salmesta selittyy osittain 40 sekunnin pummilla heti tien ylityksen jälkeen. Johanna Pietilä oli kuudes 43 sekuntia Sareilasta.
Tuomo Peltola H60:ssa oli viikonvaihteen kaksoisvoittaja. H20:ssa Olli Suonpää otti sijat kaksi ja kolme. D12-sarjan voitti Camilla Fingerroos.

- Jarmo Jokila



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.