Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

2.4.2009 11:01 Ruskon kunnanvaltuusto hyväksyi Päällistönmäen asemakaavan yksimielisesti ja keskusteluitta maanantain kokouksessaan. Asemakaavalla luodaan noin 250 uutta pientalotonttia. Kokonaan toteutuessaan alueelle tulee 1.250—1.500 asukasta. Kaava-alueen pinta-ala on reilut sata hehtaaria.
Asemakaava-aluetta rajaa etelässä Kaharintie ja pohjoisessa Ohjaluodontie. Alueen pohjoisosa on kallioista metsäaluetta. Eteläosassa on peltoja.
Ruskon kunta omistaa suurimman osan kaava-alueen maista. Kunta osti vuosina 2004 ja 2005 yhteensä 66 hehtaaria maata.
Kaava-alueelle on tehty maankäyttösopimuksia maanomistajien kanssa. Yksi maanomistajista on Ruskon seurakunta, jolla on noin 12 hehtaarin määräala. Sille on kaavoitettu noin 50 tonttia. Sopimuksen mukaan maanomistaja osallistuu yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Merkittävä lisä tonttitarjontaan
Valtuuston kokouksessa vs. kunnanjohtaja Kari Lehtinen kertasi asemakaavan vaiheita. Asemakaavan valmistelu alkoi yli kolme vuotta sitten. Sen jälkeen kaava-asia on ollut 18 kertaa kunnanhallituksessa ja kolme kertaa valtuustossa.
Ruskolla on ollut pulaa omakotitonteista. Munittulan alueelta on myymättä enää neljä tonttia. Niinpä vanhan Ruskon asukasluku ehti jopa kääntyä aavistuksenomaiseen laskuun. Kuntaliitoksen jälkeen tarjolla on myös lukuisia tontteja Valkiavuoren alueelta.
Rusko on talousarviossaan varautunut Päällistönmäen alueen kunnallistekniikan suunnitteluun tämän vuoden aikana. Lehtinen tosin arveli, että varoja ei ehditä käyttää.
Asemakaava-alueen rakentaminen toteutetaan yhdeksässä eri vaiheessa kymmenen vuoden aikana. Alueen rakentaminen alkaa pohjoisesta.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.