UUTISET

Paattisten koulukaava nytkähti eteenpäin

2.4.2009 11:00 Paattisten koulun asemakaava otti askeleen eteenpäin, kun Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta hyväksyi asemakaavaluonnoksen laadittavan asemakaavaehdotuksen pohjaksi.

Julkisuudessa on ollut parranpärinää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän lausunnosta, jonka mukaan koulu pitäisi suunnitella ensisijaisesti muualle kuin Paattisten kirkon läheisyyteen.
Jos koulu rakennetaan kirkkoa vastapäätä, pitäisi seurakuntayhtymän mukaan ottaa huomioon kirkon ja hautausmaan etäisyys koulusta sekä rakennuksen sopivuus maisemaan. Seurakuntayhtymä myös haluaa, että kirkossakävijät voisivat käyttää koulun pysäköintialuetta. Seurakuntayhtymä myös kiinnittää huomiota turvalliseen liikenteeseen.
Asemakaavatoimisto toteaa vastauksessaan, että seurakuntayhtymän mielipiteestä ei käy ilmi, miksi uusi koulu pitäisi rakentaa muualle.
—Yleisten rakennusten korttelialueelle tulevat autopaikat ovat lähtökohtaisesti tarkoitettu korttelialueen omaan käyttöön, mutta käytännössä autopaikat ovat yleensä korttelialueen oman toiminnan rajoitusten puitteissa vapaasti käytettävissä esitetyn kaltaisen toiminnan yhteydessä, asemakaavatoimisto toteaa.
—Kaavatyön yhteydessä suunnitellaan liikennejärjestelyjen edellyttämät muutokset myös valtion omistaman Paattistentien tiealueen osalta vaikka tiealue ei ole mukana kaava-alueessa. Näin voidaan varmistua siitä, että liikennejärjestelyistä tulee turvalliset ja muutenkin asianmukaiset.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.