Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

17.3.2009 10:15 Pelkääkkönnä polliisia, kysytään Oulussa. —Eikö kukaan uskalla mennä sohvalle istumaan? kuuluu sama kysymys Paattisten nuorisotilassa.
Sohvan vieressä nimittäin istuu virka-asuinen ylikonstaapeli Matti Pippola valmiina kertomaan nuorille, mitä graffitien töhriminen tai kännissä ajaminen voi merkitä heidän tulevaisuutensa kannalta.
Pippolan vierailu on osa valtakunnallista Who Cares-kampanjaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten ongelmakäyttäytymistä kuten ilkivaltaa, varastelua tai rattijuopumusta. Kampanja alkoi Turun seudulla joulukuussa, ja on nuorisotilojen lisäksi kiertänyt myös kouluissa.
Paattislaisista kukaan ei halua vaikuttaa liian innokkaalta, vaikka asia silminnähden kiinnostaakin. Paikalle on saapunut parisenkymmentä teini-ikäistä. Hälinä jatkuu, vähitellen sohvallekin uskaltautuu heistä muutama.
Pippola näyttää videon, jonka kuvasivat kännykkävideokamerallaan kaksi 16-vuotiasta rattijuoppoa pari vuotta sitten. Video päättyy kuviin tieltä rajusti ulosajaneesta autosta, jossa makaa toisen pojan ruumis. Porukka menee vihdoin hiljaiseksi.
—Oli tossa tyhmyyttä, kuka nyt tolla lailla kuolla haluaisi. Paitsi sellaset, joilla on elämä päin helvettiä, kommentoi Robert Rupponen videota.
Ajoneuvot tuovat vastuuta
Pippolan mukaan Paattinen on ympäristöltään hieno paikka kasvaa, mutta siinä on varjopuolensa.
—Täältä löytyy oikeata maaseutua, vaikka ollaankin lähellä kaupunkia. Maaseutu tosin tuo käyttäytymiseen tiettyjä piirteitä. Maaseudulla saadaan hieman aikaisemmin mopo ja auto, kun matkat ovat pitkiä. Sen myötä tulee aiemmin myös vastuu ajoneuvojen käytöstä, selitti Pippola.
—Mitä aiemmin aloitatte alkoholinkäytön, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sairastutte aikuisiällä alkoholismiin. Kyllä sitä ehtii litkiä ihan tarpeeksi myöhemminkin, hän varoitteli.
Monelle tuli yllätyksenä, miten tiukkaan liekaan alaikäisenä tehdyn ilkivallan vahingonkorvaukset voivatkaan sitoa.
—Kolme alaikäistä tuomitiin taannoin graffititöhryistä yhteisvastuullisesti 90.000 euron korvauksiin. Jos vanhemmat eivät pysty summaa maksamaan, maksetaan velkaa nuoren palkoista heti ensimmäisestä työpaikasta lähtien. Jos toiset eivät pysty maksamaan, koko summa korkoineen voi kaatua yhden kaverin harteille.
Näissä tapauksissa koulujen käynti katkeaa usein siihen, kun tajutaan, ettei töihin kannata edes mennä. Seuraava askel on ajautuminen rikoskierteeseen.
Markus Pihlavan mukaan samoja asioita on käyty koulussakin läpi.
—On ihan hyvä tietää, mitä voi tapahtua, jos töppää, kommentoi Pihlava.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.