UUTISET

Erikasson jyräsi voittoon

17.3.2009 09:31 Vahtolainen ori Erikasson oli herra ja ylhäisyys Karjalaisen ajon 2.140 metrin kilpailun loppusuoralla. Oriin lietolainen ohjastaja Harri Koivunen sai istua kyydissä sen kummemmin Bella Varjosen valmennettavaa hoputtamatta. Ori paukutti talviradalla hyvän ajan 24,4, jonka on tässä kisassa aiemmin saavuttanut vain moninkertainen ravikuningas Viesker.

Matka Pohjois-Karjalaan tiesi Erikassonin tilille 10.000 euron lisäystä.
Koivunen ajoi Joensuun Linnunlahdessa myös yhden kolmossijan. Kärryjen edessä oli kaavilainen ruuna Guenon Prince, ja lähtö oli Ravipogostan ensimmäinen osakilpailu. Ravipogostassa ajetaan ensin yksi kilpailu hevosella ja seuraavana päivänä hiihdetään 35 kilometriä. Ohjastuskisassa kuudenneksi ajoi vahtolainen Miia Salminen  Durbulencella.
Hiihdossa Koivunen sauvoi 40. sijalle ajalla 2.36.12. Miia Salminen oli hiihdossa 29:s ajalla 2.12.55.
Forssan Pilvenmäellä ravattiin perjantaina. Metsämäessä tallia pitävä Arto Hammar ohjasti kylmäveristen tasoituksessa voiton Pyrypolun Dumdumilla.
Sunnuntaina Porissa tortinmäkeläinen Mikko Rivinoja palasi voittajaksi valmentamallaan Turon Essillä, jota tammikuun alun täysosuman jälkeen ovat totosijat kiertäneet.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.