UUTISET

Terveydenhuollon yhteistyö nytkähti eteenpäin

12.3.2009 11:49 Liedon kunnanvaltuusto hyväksyi projektisuunnitelman, joka sallii kaavaillun perusterveydenhuollon ja siihen liittyvän sosiaalitoimen laajemman yhteistoiminta-alueen perustamisen valmistelun.

Yhteistoiminta-alue kattaisi toteutuessaan laajimmillaan Härkätien kuntayhtymän lisäksi Pöytyän ja Auran sekä Paimion ja Sauvon kunnat.  
Nyt voidaan palkata projektisihteeri valmistelutyöhön ja aloittaa kuntien väliset neuvottelut. Neuvotteluissa Liedon tavoitteena on laaja sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö, jota hallinnoidaan Lieto vastuukuntana -mallillla.
—Asia on kovin laaja ja tavoite on kova. Organisaatiossa ei ole valmiina tähän vaadittavaa työvoimaa, totesi keskustelua pohjustanut kunnanjohtaja Terhi Isotalo.
Alustavan aikataulun mukaan valmistelun on tarkoitus edetä niin, että jo kesällä kunnissa päästään käsittelemään yhteistoiminta-alueen hallinnon järjestämistä. Syksyllä asian pitäisi edetä perus- tai aiesopimuksen käsittelyyn.
Päätöstä odotti myös valtioneuvostolta kunnille viime syksynä saapunut kysely perusterveydenhuollon järjestämisestä niin, että se täyttää 20.000 asukkaan väestöpohjavaatimuksen. Härkätien kuntayhtymä täyttää sen jo osaltaan.

Niukkaa keskustelua

Projektisuunnitelma synnytti kokouksessa niukalti kommentteja. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.) arveli syyksi siihen taannoista luottamushenkilöiden ja virkamieskunnan seminaaripäivää, jossa aihetta puitiin perinpohjaisesti.
Eniten valtuustoa jutututti kunnanvaltuutettu Seppo Posion (kok.) tammikuussa tekemä aloite Pahkalaukkaantien valaistuksen rakentamisesta.
Timo Katajainen (vas.) ihmetteli, miksi jo suunnitteilla olevasta valaistuksen rakentamisesta täytyy tehdä vielä aloite.
—Aloitteita tulee pilvin pimein muutenkin. Olisiko teknisten palveluiden mahdollista laatia pitkän ajan suunnitelma siitä, minne ollaan tekemässä mitäkin, hän kysyi.
Virolainen totesi, että talousarviosta selviävät työt vuodeksi eteenpäin. Tekninen johtaja Pekka Alm kertoi, että kunnan tienvarsia rakennetaan kaavoitusohjelman mukaan. Valtion tienvarsien rakentamisesta voisi tehdäkin tarkemman suunnitelman.

Ei karsintalistoja

Kunnassa puhututtanut talouden tasapainottaminen laskusuhdanteessa ei tarkoita hätäisiä liikkeitä Liedossa.
—Laman syyt ovat nyt erilaiset kuin viimeksi, keinot ovat myös erilaiset. Investointeja on jatkettava, eikä irtisanomisiin pidä turvautua, Virolainen sanoi.
Isotalon mukaan Liedossa on maltillinen valmistelutyyli.
—Mitään karsintalistoja ei ole. Valtionosuuksien ja verotulojen vähenemiseen keksitään kyllä vastaava summa menopuolelta tai lisätuloja hankkimalla, Isotalo vakuutti. 
—Etsimme pitkäjänteisiä ratkaisuja, sillä pahin vuosi, 2010, on vasta tulossa, hän jatkoi.
Valtion elvytyspaketti on kuitenkin tuomassa kaivattua rahaa ohikulkutien parantamiseen.
—Varattuna pitäisi olla 60 miljoonaa euroa vuodelle 2011. Toivottavasti hanke pysyy listalla, Isotalo kertoi.   Virolaisen mukaan ohikulkutie ja valtatie 8 ovat myös maakuntahallituksen prioriteettilistan kärkijoukossa. 
—Tahtotila on siis olemassa, totesi Virolainen.

- Elina Valkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.