UUTISET

Esihistoria herää eloon koululaiskierroksella

10.3.2009 10:07 —Varmaan on ollut aika vaikeaa, kun on pitänyt etsiä ruokaa eikä ole voinut vain mennä kauppaan, vertaa Sanni Sjöroos kivikauden ihmisen elämää nykypäivään. —Toisaalta, jos meillä on PlayStationit, kivikaudella pelattiin lautapelejä, Katri Kankaanpää löytää yhteneväisyyden ihmisluonteesta.


Nautelankosken museon uusin julkaisu "Esihistorian jäljillä Liedossa" johdattaa koululaiset ja museon asiakkaat Liedon esihistoriaan. Loukinaisten koulun oppilaat Sanni Sjöroos ja Katri Kankaanpää pääsivät esihistoriakierroksen päätteeksi kokeilemaan kampakeramiikan tekoa.


Loukinaisten koulun oppilaat ovat juuri tutustuneet kivikauden ihmisen elämään Nautelankosken museolla. Kunhan tulee kevät ja polkupyörät voi taas kaivaa esille, tytötkin voivat pakata reppuihinsa eväiden lisäksi upouuden Esihistorian jäljillä Liedossa -oppaan ja suunnata oppaan avulla pyöräretkelle omaan lähiympäristöönsä. Loukinaisten koululta ei nimittäin ole kuin muutama polkaus lähimpään esihistorialliseen kohteeseen Haimionmäelle. Siellä on rautakaudella 1000-luvun molemmin puolin haudattu kuolleet polttamalla.
—Toivottavasti syksyllä pääsemme viidesluokkalaisten kanssa perkaamaan kaloja kivikauden tyyliin piiveitsellä ja vuolemaan rasvaa hirvennahasta, havainnollistaa museon johtaja Leena Viskari viidesluokkalaisten esihistoriateemaisia ja toiminnallisia museovierailuja.

Esihistorian jäljillä Liedossa

Nautelankosken museo on tiiviisti mukana lietolaiskoululaisten opetuksessa. Joka vuosi jokainen toisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilas käy museossa, sillä museokäynnit on sidottu lietolaiskoulujen opetussuunnitelmaan.
Tukena viidesluokkalaisten esihistoriasukelluksessa on  upouusi opas, johon on poimittu yli sadan tunnetun lietolaiskohteen joukosta yhdeksän. Joukossa ovat vanhat tutut Vanhalinna ja Nautelan Kukkarkoski, mutta myös muutama tuntemattomampi ja tutkimattomampi. Vai kuinka moni tietää, että Knaapin Tootulasta on löydetty 8000 vuotta vanhoja pii- ja kvartsi-iskoksia? Mukaan on päässyt myös Lauri Nautelan kivikautiseksi asuinpaikaksi oivaltama Veijula Mäkkylästä.
—Sieltä löydettiin kivinen siiman paino, jonka perusteella ymmärrettiin, että alue on ollut ennen veden peitossa. Pienen esinelöydön takaa voi paljastua suuria asioita, muistuttaa Viskari.
Vaikka teos on tehty viidesluokkalaisille, siitä hyötyvät myös aikuiset, sillä reilut 30 sivua on täynnä tiukkaa asiaa helposti ymmärrettävässä ja havainnollisessa muodossa.
—Emme halunneet lähteä tekemään mitään lällykirjaa. Nykyajan koululaiset tietävät jo paljon muutenkin. Kirjan tarkoitus on herättää uusia kysymyksiä, kertoo oppaan taittanut Sirpa Toivola.

-



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.