UUTISET

Jolla seilaa ääniaalloilla

10.3.2009 10:02 Paattisten sunnuntaisen metallimessun yhtyeenä soitti seurakunnan oma nuorten yhtye Jolla, jonka muodostavat Jesse Berg (kitara, laulu), Lassi Laiho (basso) ja Santeri Tuominen (rummut).



Paattisten metallimessussa soitti seurakunnan Jolla-bändi vahvistettuna kirkkoherra Jukka Järvensivulla, kanttori Outi Rantalalla ja vierailevalla laulusolistilla, Erik Kraemerilla.


Metallimessussa yhtyettä vahvistivat vieraileva laulaja Erik Kraemer, kirkkoherra Jukka Järvensivu (kitara) ja kanttori Outi Rantala (laulu ja kosketinsoittimet). Metallimessu on jumalanpalvelus, jossa virret esitetään hevimetallisovituksina.
Yhtye teki ensimmäiset keikkansa syksyllä 2007, mutta varsinaisesti Jolla sai tuulta purjeisiinsa, kun bändi sai oman harjoittelutilan noin vuosi sitten. Samalla Jollasta tuli virallisesti seurakunnan nuorten yhtye. Seurakuntayhtymä antoi soittotilan lisäksi myös soittimet tykötarpeineen. Yhtye ei siis vaimene, vaikka miehistö vaihtuisi.
—Seurakunta satsaa nuorisotoimintaa. Paattisilla on paljon nuoria, kanttori Outi Rantala kertoo.
Kun kerran oli bändi, piti sille saada ohjelmaa. Kirkkoherra Järvensivu innostui ajatuksesta, että Paattisilla toteutettaisiin Metallimessu paikallisin voimin. Se virallinen Metallimessuyhtye koostuu pääkaupunkiseutulaisista Metallimessu Ry:n muusikoista.
Jollan ohjelmisto on laaja. Se ulottuu hevistä Suomalaiseen Messuun saakka. Lasse Heikkilän säveltämä Suomalainen Messu muistuttaa suomalaista kansanmusiikkia. Lisäksi yhtye on soittanut erilaisissa gospelmessuissa.
Sunnuntaina yhtyettä vahvisti laulaja Erik Kraemer, jonka oma hevibändi on semifinaalivaiheessa Turku Bandstand -bändikilpailussa.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.