UUTISET

Eva-Mari Aro sai Suomen kulttuurirahaston palkinnon

3.3.2009 10:32 Lietolainen professori Eva-Mari Aro on saanut Suomen kulttuurirahaston 30.000 euron palkinnon. Aron johtama fotosynteesin tutkimusyksikkö on alan johtavia tutkimusryhmiä maailmassa. Palkinnot ja apurahat jaettiin viime perjantaina.


Eva-Mari Aro sai  Suomen kulttuurirahaston 30.000 euron palkinnon.


Tienoon alueelle myönnettiin seuraavat apurahat:
Teologian tohtori Pekka Lindqvist, Lieto, klassisten juutalaisten tekstien suomenkielisen johdanto- ja tekstikirjan toteuttamiseen, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 21.000 euroa.
Lääketieteen tohtori Riikka Lautamäki, Lieto, sympaattisen hermopäätteen karakterisointia PET-kuvantamisen avulla sydänsiirtopotilailla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta 7.000 euroa.
Filosofian tohtori Petra Sipilä ja filosofian ylioppilas Jussi Toivanen, Lieto, lisäkiveksen kehitystä ja toimintaa käsittelevään tutkimukseen, Toivo Eklundin rahastosta 20.000 euroa.
Lääketieteen tohtori Pekka Taimen, Lieto, solujen ennenaikaista vanhenemista käsittelevään tutkimukseen Yhdysvalloissa, Ester ja Uuno Kokin rahastosta 21.000 euroa.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.