Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

3.3.2009 10:29 Pitkään palloteltu kysymys Vahdon vanhan museoaitan kunnostamisesta ja siirrosta ei saanut vastausta Ruskon kirjasto- ja vapaa-aikalautakunnan helmikuisessa kokouksessa.
Ainakin museoaitan jalkarakenteen on todettu kaipaavan uusimista. Lisäksi aittaa on ehdotettu siirrettäväksi Lainamakasiinin läheisyyteen, mutta paloturvallisuussyyt estävät sen.
Uudeksi paikaksi on ehdotettu Lainamakasiinin vastapäistä kalliota, jossa se täydentäisi kulttuurirakennusten kokonaisuutta. Kalliolle siirtäminen olisi kuitenkin vaikeaa ja kallista muun muassa pohjatöiden takia. Myös kalliolle pääsy olisi hankalaa.
Vahto-seura on lupautunut osallistumaan museoaitan kunnostukseen ja siirtoon talkoovoimin, kuten myös Vahdon Lions Club pientä korvausta vastaan. Talkootöihin eivät kuitenkaan sisälly pohjatyöt, jotka kustantavat arviolta 1.500 euroa.
Lisäksi aitan siirtoon tarvitaan normaali rakennuslupa, joka tarkoittaa myös naapurien kuulemista asiasta.
Ruskon kirjasto- ja vapaa-aikalautakunta jätti asian viime kokouksessaan pöydälle lisäselvityksiä odottamaan. Museoaitan sijainti ja siirto tullaan ratkaisemaan kesäkuun 2009 loppuun mennessä.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.