UUTISET

Palomäen päiväkoti muuttaa huhtikuun alussa

24.2.2009 09:43 Littoisissa Palomäen päiväkodin muutto lähestyy. Vanhan päiväkodin viereiselle tontille rakennetaan kovaa kyytiä kahta omakotitaloa, joihin päiväkoti muuttaa vanhan rakennuksen remontin ajaksi. Pakettitaloissa tehdään paraikaa sisätöitä.


Päiväkodin viereiselle tontille rakennetaan  kaksi omakotitaloa, joihin päiväkoti muuttaa vanhan rakennuksen remontin ajaksi.


—Rakennustyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan ripeässä aikataulussa. Neljä ja puoli kuukautta on aika kova tavoite kahden omakotitalon rakentamiselle, mutta aikataulussa ollaan pysytty. Talot luovutetaan Liedon kunnalle maaliskuun viimeisenä päivänä, kertoo päiväkoteja rakentavan Jatrax Oy:n toimitusjohtaja Tommi Alipirjelä.
Päiväkoti muuttaa uusiin tiloihin heti huhtikuun alussa. Vanhan päiväkodin peruskorjausta aletaan suunnitella samaan aikaan.
—Vuonna 1946 kouluksi rakennetun päiväkodin runko on edelleen alkuperäinen, ja sen kunto on arvoitus. Perinpohjainen selvitys saadaan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, ja saneeraustyöt aloitetaan mahdollisimman pian, työpäällikkö Pekka Väisänen sanoo.
—Palomäen päiväkodissa lapsia on tällä hetkellä reilut 30, ja päiväkoti on täynnä. Väistötiloiksi rakennetut omakotitalot tulevat tarpeeseen, nykyiset tilat kaipaavat remonttia kipeästi, toteaa päivähoidon johtaja Elina Lindholm.
Palomäen remontin jälkeen toinen omakotitaloista on tarkoitus myydä asuintaloksi. Toinen talo jää esiopetuksen tai päiväkodin käyttöön. Tilojen käyttöä mietitään jatkossa vuosittain ikäluokkien kokojen mukaan.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.