UUTISET

Kisällikellari onnistunut tehtävissään erinomaisesti

19.2.2009 10:26 Kisällikellarin työ on kantanut runsasta hedelmää. Pitkäaikaistyöttömien määrä on Liedossa pudonnut pohjalukemiin, viime vuoden lopussa yli 500 päivää työttömänä olleita oli vaivaiset 20. Syy hyviin lukuihin löytyy Nuolemolta.



Työllisyyssihteeri Soile Nieminen muistelee muutaman vuoden takaisia Mikko Rantasen kanssa. Rantanen suoritti peruskoulun loppuun Kisällikellarissa.


—Kisällikellarin, TE-keskuksen ja kunnan sosiaalitoimen yhteistyöllä pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut vuosi vuodelta yhä alemmas. Vuoden 2006 alussa pitkäaikaistyöttömiä oli vielä lähes 90. Eikä Liedossa ole käytetty mitään vippaskonsteja, vaan kaikille on löydetty todellinen työ- tai opiskelupaikka, kertoo työllisyyssihteeri Soile Nieminen.
Kisällikellarin asiakkaiden vaihtuvuus on myös hyvä. Samoja ihmisiä ei jouduta opastamaan vuodesta toiseen.
—Vaikka kierrätämme paljon kaikenlaista, niin ihmisiä emme kierrätä.
Lieto maksoi vuonna 2005 280.000 euroa työmarkkinatukea. Viime vuonna luku oli reilut 56.000 euroa. Liedon kokoiselle kunnalle luku on erinomainen.
—Liedossa jokainen asiakas saa henkilökohtaisen suunnitelman. Alussa tehtävän terveystarkastuksen ja haastattelujen pohjalta ihmisille laaditaan oma suunnitelma, johon voi kuulua vaikka työharjoittelua tai kuntoutusta, johtava työvoimaneuvoja Airi Kapanen selventää.
Soile Nieminen uumoilee kuluvasta vuodesta hankalaa. Nyt irtisanotut eivät muutu pitkäaikaistyöttömiksi vielä vuosikausiin, mutta nykyisten työttömien on entistä hankalampi työllistyä.

Pitkäaikaistyöttömiä on laidasta laitaan

Pitkäaikaistyöttömien kirjo on laaja. Mitään stereotyyppiä ei ole olemassa, joukossa on 18—55-vuotiaita, kouluttamattomia ja korkeasti koulutettuja.
Kohta 20-vuotias Mikko Rantanen on ollut Kisällikellarissa kuntouttavassa työssä nyt pari viikkoa.
—Muutama vuosi sitten olin täällä työharjoittelussa. Silloin suoritin peruskoulunkin loppuun, se kun oli jäänyt aikanaan kesken. Koulu ei aikanaan napannut lainkaan, tosi hyvä että sain sen kuitenkin myöhemmin suoritettua, Rantanen muistelee.
Peruskoulun mies sai loppuun pari vuotta sitten, nyt on varusmiespalveluskin jo suoritettu. Kisällikellarin pesti jatkuu ainakin kevään ajan. Hakupaperit on lähetetty Turun telakalle laivanrakennuskoulutukseen, nyt Rantanen odottelee vastausta.
—Koulun penkille pitäisi vielä päästä. Siitä se ura urkenee, Rantanen hymyilee.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.