Paattisten huoltokoti on päihdeongelmaisen vanhuksen koti

19.2.2009 10:19 —Neljänkymmenen vuoden repuamisen jälkeen täytyy myöntää, että oikeassa olivat.

Antti Laaksonen ei kuollutkaan viinaan vaikka lähellä oli. AA-kerhon opeilla mennään nyt elämässä eteenpäin ja katsotaan asioita suoraan silmiin.

Antti Laaksonen, 77, on alkoholisti vieläkin, vaikka ryystäminen loppui jo. Kolmikymppisenä kiivasluonteiselle, vähän äkkiväärälle nuorelle miehelle alkoi viina maistua liikaa. Sukulaiset ja ystävät varoittelivat, ettei kannattaisi sitä viinaa ottaa, kun ei näytä sopivan.
—Mä olen liian ylpeä enkä ole koskaan osannut hyväksyä vastaansanomisia, mies tuumaa ja paukauttaa kangaspuilla matonkudetta.
—Ja helvetin herkkä, lisää hän vielä.
Laaksonen tuli Paattisten huoltokotiin viime kesänä. Olivat löytäneet kadulta hakattuna ja vieneet sairaalaan. Nyt aamupäivät kuluvat mattoja kutoessa, joka päivä syntyy pätkä. Kun ennen juostiin pahaa oloa karkuun viinan voimalla, nyt sitä katsotaan silmästä silmään. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Vanhat juopot keskelle metsää

Huoltokodin kaikki 69 paikkaa ovat täynnä ja tälläkin hetkellä jonossa on yhdeksän ihmistä. Paikka on Turun ainoa päihdeongelmaisten vanhusten laitos.
Käytävillä on hiljaista. Asukkaat tykkäävät mieluummin olla omissa oloissaan kuin höpötellä vieruskaverille. Joku vähän mutisee yksikseen partaansa soppaa ryystäessä. Yksi karjaisee, että kiroaa perkele juur sillon kun itse tahtoo.
—Kova elämä on jättänyt jälkensä. Jos on paljon kokemuksia hylkäämisestä, tulee varovaiseksi, talon johtaja Eira Suikkila ymmärtää.
Paattisten huoltokoti rakennettiin kolmekymmentä vuotta sitten, kun vielä ajateltiin, että vanhat juopot pistetään reippaasti vaan keskelle metsää. Remutkoon siellä poissa ihmisten silmistä. Nyt ajatellaan aikalailla toisin. Vanha ja vetoinen talo kapeine käytävineen kaipaisi peruskorjausta — tai puskutraktoria. Kaupunki on tietoinen asiasta, mutta vastakaikua ei ole vielä tullut.
—Kokonaan uusi talo hyvien liikenneyhteyksien päästä olisi paras. Tällainen syrjäinen sijainti syrjäännyttää asukkaita entisestään, passivoi ja laitostaa, Suikkila harmittelee.

Kauneutta tummaan taustaan

Askarteluhuoneessa talon ristipistoekspertti pistää parastaan. Liisa Arnivaara, 61, ompelee ruskeaan kankaaseen punaista ruusua. Molemmissa käsissä on tuet. Neljä vuotta sitten kumpikin puoli kehosta halvaantui, ja siksi Arnivaara huoltokodissa onkin. Sitä ennen entisen laitossiivoojan elämä oli kovaa työtä.
—Ja illat ryypättiin. Mutta täällä ollaan turvassa eikä tarvitse enää juoda. Siitä minä olen onnellinen, Arnivaara sanoo ja ompelee lisää kauneutta tummaan taustaan.
Elellään rauhallista elämää Paattisten perukoilla ja käydään tyttärien kanssa vanhainkodissa katsomassa vanhaa äitiä. Sellaistakin voi olla ihmisen onni.

Huoltokodista lähdetään vuodeosastolle

Talon vanhin asukas on jo yli 90-vuotias, nuorin täytti vasta 50. Tänne tullessa katkaisuhoito on tehty jo, ja viinaan ei täällä koske kukaan. Jokaisella on oma huone.
Joskus harvoin, ehkä kerran vuodessa, joku muuttaa täältä omaan vuokra-asuntoon. Vanhainkoteihin on jonoja, joten useimmille huoltokodista tulee koti pitkäksi aikaa. Ja kun vanhainkotiin päästäkseen täytyy toimintakykyä mittaavien RAVA-arvojen jäädä alle kolmen, monelle huoltokodin asukkaalle nousee seinä vastaan. Huoltokodissakin pitää pystyä itse siirtymään paikasta toiseen, syömään ja hoitamaan päivittäiset pesunsa itse. Kun se ei enää onnistu, seuraava paikka on terveyskeskuksen vuodeosasto.
—Asukkaat ovat entistä huonokuntoisempia tänne tullessaan. Yli puolella heistä on esimerkiksi vaipat, Suikkila kertoo.
Jos ihminen on ollut kaksikymmentä vuotta huoltokodin asukkaana, voiko vielä puhua päihdeongelmaisesta? Eihän täällä saa juoda.
—No ei voi. Meidän asukkaamme ovat ihan tavallisia vanhuksia. Mielenterveysongelmia ja muuta on vanhainkotienkin asukkaissa, Suikkila muistuttaa.

- Mari Kokkonen