UUTISET

Uusi ja uljas kirjasto vietti avajaisia

12.2.2009 09:08 Ruskon kirjastossa vajaan vuoden jatkunut remontti on valmis. Maanantaina kirjastossa vietettiin virallisia avajaisia monenlaisen kulttuurin parissa. Uusittu kirjasto on reilut 150 neliömetriä vanhaa isompi, ja lisätila on otettu käyttöön tehokkaasti.



Raumalaiskirjailija Tapio Koivukari kertoi ruskolaisille Islannin ihmeistä. Vasemmalla kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo.


Kirjaston aulassa on nyt pysyvästi näyttelytilaa ja vitriinejä, joihin vaihdetaan näyttelyitä tarpeen mukaan. Tällä hetkellä näyttelyssä esitellään asiakirjoja ja dokumentteja 1800- ja 1900-lukujen taitteesta.
—Uutena palveluna kirjastossa on nyt myös lehtisali, johon on tilattu täksi vuodeksi yli kymmenen uutta aikakauslehteä. Yleisölle on nyt viisi tietokonetta, joista uusin on vartin pikakone, johon ei tarvitse aikaa varata, kertoo kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo.
Uusitun kirjaston tilat saatiin nykyaikaisiksi pitkän odotuksen jälkeen. Poikkeuksellisen ahkerasti kirjastoa käyttävät ruskolaiset ovat olleet tyytyväisiä väljempiin tiloihin.
—Ensimmäinen palaute on ollut lähinnä ihmettelevää. Ihmiset kyselevät, mistä mitäkin löytyy ja päivittelevät avartunutta kirjastoa. Pitkään varastossa lojunut aineistokin saadaan nyt esille ja käyttöön, Ylitalo sanoo.
Ruskon kirjaston aineistomäärä on nyt noin 40.000 kappaletta. Tilaa aineistonlisäyksellekin on.

Islannin terveisiä ruskolaisille

Ruskon kulttuuripäivän kirjailijavieraaksi oli kutsuttu raumalainen Tapio Koivukari. Koivukari on kirjoittanut useita Rauman edustan saaristoon sijoittuvia romaaneja, mutta miehen erikoispiirteenä ovat neljä Islannissa vietettyä vuotta. Niistä vuosista ruskolaisetkin halusivat kuulla.
—Alunperin lähdin Islantiin 1980-luvun lopulla seikkailumielellä. Tein erilaisia töitä rakennuksilla ja kalatehtaissa. Islannista tarttui mukaan jonkinlainen kielitaito sekä myöhemmin vaimokin, Koivukari kertoili paksulla raumanmurteella.
Sittemmin Koivukari on suomentanut toistakymmentä islantilaiskirjaa. Miehen "Meren yli, kiven sisään" -kirjaa käännetään paraikaa islanninkieliseksi.
—Islanti on aivan poikkeuksellinen maa. Pieni kansa on elänyt pitkään omissa, karuissa oloissaan, ja kaikuja vanhoista saagoista kuuluu islantilaisten nykykirjallisuudessakin, summasi Koivukari.

Nyt on tilaa ja väkeä


Juhlapuhujia Ruskolla riitti. Kirjasto- ja vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtaja Reima Eskola alleviivasi kirjaston vaikutusta suomalaisten sivistykseen.
—Kirjastolla on keskeinen rooli yhdessä perusopetuksen kanssa tietoyhteiskunnan kehittämisessä ja ennenkaikkea sen edellytysten turvaajana. Kirjastot tarjoavat mahdollisuuden kaikille kansalaisille itsensä sivistämiseen, kuuluivat Eskolan sanat.
Kunnan palvelujohtaja Juha Rinta-Jouppi muisteli Ruskon ja Vahdon kirjastojen yhdistymistä. Rinta-Joupin entiseltä työpaikalta Vahdon kunnantalon kokoushuoneesta oli Ruskon kirjastoon saatu nippu huonekaluja. Yleisökäytössä olevien tietokoneiden alle muun muassa.
—Tilat ovat nyt hyvät ja varmasti riittävät. Näillä pärjätään pitkään, tuumi Rinta-Jouppi.
Vahdon kirjaston kohtalokin on vaihtunut kysymysmerkistä huutomerkkiin.
—Vahdon kirjasto jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Lisätyövoimaakin on kevään aikana luvassa, kun yksi tukityöllistetty henkilö aloittaa puoliksi Ruskolla, puoliksi Vahdolla, vakuutti kunnanjohtaja Kari Lehtinen.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.